— Jos meillä on koko matkan tällaisia seikkailuja, emme ikipäivänä pääse päämääräämme, arveli Vabi, kun he lähtivät viilettämään pitkin rauhallista virtaa. Mielipuoli metsäläinen, kurimuksen kuilu ja kalliovankila — kaikki yhden ainoan yön seutuvilla — tuo on jo melkein enemmän kuin jaksaa sietää.
— Eiköhän olekin perää vanhassa sananlaskussa, että kun sataa, sataa roimasti, Rod huomautti. Ehkäpä kuitenkin saamme tästä lähtien kulkea rauhassa.
— Kukaties! kuului perästä Mukokin murahdus.
Ainakin sen päivän pitivät Rodin valoisat toiveet paikkansa. Puoleen päivään asti kanootti liukui virtaa alas liukkaasti kuin rasvassa ja ilman pahempia kommelluksia.
Virta leveni ja syveni saadessaan lisävettä vuorenharjanteiden puroista, mutta ani harvoin oli putouksia venettä uhkaamassa eikä ajopuita nimeksikään. Kun kullanetsijät laskivat maihin valmistamaan päivällistään, tiesivät he ainakin kaksi asiaa: he olivat päässeet riittävän kauaksi mielipuolen metsäläisen alueelta, ja ensimmäinen koski alkoi olla jo jokseenkin lähellä. Tällä kertaa he käyttivät runsaasti aikaa päivällisensä valmistamiseen ja nauttimiseen.
Kun taas lähdettiin jatkamaan matkaa, Mukoki asettui kokkaan, ja hänen tarkat silmänsä tähystelivät edessä olevia kallion järkäleitä ja vuorenseiniä. Parin tunnin kuluttua hän päästi riemuhuudon ja kohotti kätensä merkiksi toisille.
Kaikki kolme kuuntelivat korvat tarkkoina. Virran yksitoikkoisen kohinan halki kuului heikkona putoavan veden pauhu.
Unohtaen selän taakse jääneen mielipuolen — unohtaen kaiken muun paitsi sen tosiasian, että heillä nyt vihdoinkin olivat edessään kultalöydölle vievät kosket, Vabi kajautti riemunhuudon, johon sadat kaiut vastasivat, ja Rod yhtyi siihen keuhkojensa koko voimalla. Mukoki virnisteli, hihitti ja murahteli tuttuun tapaansa, ja muutaman minuutin perästä hän viittasi Vabille, että tämä laskisi veneen rantaan.
— Tässä tulee kova urakka, hän selitti. Virta paljon kova tässä — kukaties pitää kantaa vene.
Lyhyt parinsadan askelen mittainen maamatka vei heidät kosken niskalle. Putous oli — kuten Mukoki oli talvellisella erämatkallaan havainnut — jokseenkin vähäinen, enintään kolmen metrin korkuinen. Mutta nyt siitä vyöryi pauhaava kumiseva vesimassa. He pääsivät kuitenkin varsin helposti kiertämään putouksen.