Sanat tarttuivat tytön kurkkuun. Howland näki, miten tyttö ponnistellen koetti estää huultensa värähtelyä, äänensä värinää. Seuraavassa silmänräpäyksessä tyttö vaipui tukahtuneesti nyyhkyttäen tuolille ja peitti käsillään kasvonsa. Kun Howland huomasi olkapäiden puistatuksen, täytti omituinen ilo hänen sydämensä — hän ei iloinnut siksi, että näki tytön surevan, vaan siksi, että tyttö suri, mitä oli tehnyt. Nuori insinööri lähestyi häntä hiljaa. Tytön nahkalakki oli pudonnut hänen päästään, ja mustat, kiiltävät suortuvat valahtivat hänen kaulalleen ja säihkyivät lampun valossa. Vähän aikaa Howland epäili, mutta pian hän kuitenkin laski kätensä tytön painuneelle päälle.
— Toisinaan on se ystävä, joka valehtelee, ainoa oikea ystävä, hän lausui. — Luulenpa, että teidät oli pakotettu — valehtelemaan.
Yhden ainoan kerran siveli hänen kätensä hyväillen tytön pehmeitä hiuksia; sitten nuori insinööri loittoni ja istuutui pöydän vieressä olevalle tuolille. Hän näki, kun tyttö nosti päänsä, miten hänen poskensa paloivat. Samoin Howland huomasi hänen kasvoillaan kyynelten jälkiä, mutta silmissä, jotka nyt etsivät varmuutta niihin sanoihin, jotka hän äsken oli lausunut, ei näkynyt niistä mitään merkkiä.
— Luuletteko niin? tyttö kysyi innokkaana. — Te siis uskotte, että minun täytyi — valehdella? Hän kumartui hiukan nuoren insinöörin puoleen, ja hänen kätensä liikkuivat hermostuneesti hänen odottaessaan vastausta.
— Uskon, Howland vastasi. Hän lausui tuon sanan varmuudella, joka sai ilon salaman välähtämään häntä kohti tähdätyissä silmissä. — Minä uskon, että teidän täytyi valehdella.
Hän aikoi sanoa vielä jotain lisää, mutta vaikeni kuitenkin. Mutta hänen sanojensa sisältö kuvastui siitä riemun loisteesta, joka ilmestyi hänen kasvoilleen. Nuori tyttö väistyi sen edessä ja hänen poskensa vaalenivat jälleen.
— Uskon myös, että ette milloinkaan valehtele minulle toista kertaa,
Howland lisäsi.
Tyttö nousi, työnsi suortuvansa sivulle ja katsoi häneen, ja tuosta silmäyksestä saattoi lukea, ettei hän ollut koskaan ennen tavannut tuollaista miestä ja ettei hän tätä ymmärtänyt.
— Minä en valehtele teille enää koskaan, tyttö vakuutti varmalla äänellä. — Uskotteko minua nyt?
— Uskon.