— Tuli, Thorne sanoi katsoen tarkasti Howlandia kasvoihin. — En tahdo sanoa, että hän olisi tietämätön, mutta minun sairauttani hän ei näy ymmärtävän, hän oikaisi samassa. — Kuulehan — minä olen tarkastanut palkkauslistan, mutta en ole tavannut Croisset-nimeä.
Noin tunnin ajan aamiaisen jälkeen istuivat molemmat insinöörit paperien, karttojen ja piirrosten ääressä. Jo hyvinkin pian Howland oli selvillä siitä, etteivät hänen edeltäjänsä lähteneet kotiin suinkaan puutteellisten tietojensa vuoksi. Hän oli luullut töiden olevan aivan epäjärjestyksessä ja viheliäisessä tilassa. Mutta niin ei ollut.
— Tämä on runsaan kuuden kuukauden työn tulos, Thorne sanoi, kun he olivat lopettaneet. — Hyvä Jumala, saapuessamme tänne ei täällä ollut kerrassaan mitään! Ja nyt — katso, mitä olemme saaneet aikaan! Täällä on viisikymmentä rakennusta, neljä ruokalaa, postikonttori, sairaala, kolme pajaa ja laivatelakka.
— Laivatelakka! huudahti Howland hämmästyneenä.
— Niinpä niin. Viidenkymmenen tonnin laiva on jo puolivalmis, mutta nyt jäissä kiinni. Sinä saat sen valmiiksi kevääksi; voit olla varma, että siitä on paljon hyötyä, kun kuljetetaan tavaroita Wekuskosta. Nyt käytämme hevosia, jotka kulkevat jäitse. Oli suuri vaiva saada tänne noita elukoita Le Pas'sta kokonaista viisikymmentä. Kaiken tämän lisäksi meillä on valmista rautatietä kuusi peninkulmaa etelään ja kolme pohjoiseen. Radan molemmissa päissä on sivuleirit, mutta tähän saakka kuitenkin useimmat miehet ovat tulleet yöksi kotiin. Thorne nousi vaivalloisesti ja hitaasti kuultuaan ovelle koputettavan. — Se on Mac Donald, ylin katsastusmiehemme, hän selitti. — Pyysin häntä tulemaan kahdeksalta. Kerrassaan kelpo mies!
Huoneeseen astui pieni, laiha, punatukkainen mies. Huomatessaan
Howlandin hän kiirehti heti tämän luo hymyillen ja kumartaen.
— Howland kai! hän huudahti. — Hauska nähdä teidät. Olen myöhästynyt viisi minuuttia — hyvin ikävää — mutta minulla on ollut niin kovasti touhua sen miinan vuoksi, jonka räjäytämme nyt aamulla.
Sitten hän kääntyi Thornen puoleen.
— Miten käsivartenne voi? Jos teissä asuu hitunenkin armeliaisuutta, niin sanokaa, toiko Jackpine Le Pas'sta sikareja? Jos hän unohti ne, niin kuin postintuoja viime kerralla, minä otan totta totisesti hänet hengiltä!
— Hän toi sikarit, Thorne sanoi. — Mutta mikä miinaa vaivaa, Mac?
Luulin sen olevan jo valmiina sytytettäväksi.