Croisset'n mennessä jälleen koirien luo Howland katsoi taaskin taakseen. Hän näki miehen, joka lisäsi puita rovioon, sekä reen, toisia haamuja ja joukon koiria. Terästäessään näköään hän huomasi tulen toisella puolen vielä olennon, jonka näkeminen täytti hänen sydämensä ilolla. Croisset päästi samassa kovaäänisen varoitushuudon, ja silloin tuo äskeinen olento katosi rovion vierestä. Mutta Howland oli jo ehtinyt tuntea hänet, ja hänen viilenevä verensä sai jälleen uutta elämänlämpöä hänen nyt tietäessään, että Meleese seurasi häntä toisessa reessä.

Pohjoisessa alkaa keskitalvella aamu sarastaa kahdeksan aikaan; viidennelläkymmenennellä asteella näkyy auringonvalo kuitenkin vasta yhdeksältä, ja se oli jo korkealla, kun Croisset toisen kerran pysäytti reen. Kahteen tuntiin ei hän ollut lausunut vangilleen sanaakaan, ja useat kerrat turhaan koetettuaan katkaista hiljaisuutta oli Howlandkin luopunut tästä yrityksestään. Vasta kun Croisset oli antanut väsyneitten koiriensa pysähtyä, hän sanoi:

— Leiriydymme nyt tähän muutamiksi tunneiksi. Jos annatte kunniasananne, ettette yritä paeta, minä annan teidän kävellä ennen ruokaa. Mitä sanotte siitä?

— Onko sinulla raamattua, Croisset?

— Ei, mutta minulla on Pyhän Neitsyen risti, jonka lähetyssaarnaaja antoi minulle York Factoryssa.

— Silloin minä vannon sen nimessä — minä vannon kaikkien maailman ristien ja raamattujen nimessä, etten koeta paeta. Minä olen kuin halvaantunut, Croisset! Luulenpa, etten viikkoon pääsisi juoksemaan!

Croisset koetti taskujaan.

— Hyvä Jumala! hän huudahti säikähtäneenä, olen kadottanut sen. Mutta — aivan oikein — minähän annoinkin ristin Mariannelle ennen kuin lähdin etelään. No, minä luotan teidän sanaanne.

— Kuka on Marianne, Jean? Kuuluuko hänkin murhaajaliittoon?

— Marianne on minun vaimoni, herra. Voi, kaunis Marianneni — rakastettuni — hän on intiaaniprinsessan tytär ja pataljoonan komentajan tyttärentytär, herra. Koko maailmassa ei ole hänen vertaistaan naista. Herra, hän on kaunis — hänellä on hiukset kuin korpin siivet, kun auringonsäteet niissä kimmeltävät —