— Jumalan tähden, Croisset, sanokaa miksi — miksi —?
Croisset oli löytänyt Howlandin pistoolin; hän otti sen ja päästi nyt irti hänen kätensä.
— Minä uhraisin elämäni sen tytön tähden, Croisset. Sen minä sanoinkin hänelle, ja hän tuli minun luokseni, kun makasin lumella köytettynä, ja —. Hän keskeytti lauseensa ja virkkoi sen sijaan: — Tässä täytyy olla joku erehdys, Croisset. Minä en ole se mies, jonka te nähtävästi tahdotte surmata.
Croisset hymyili hänelle jälleen.
— Polttakaa — ja miettikää! Minun on mahdoton ilmoittaa teille, miksi teidät olisi surmattava — mutta teidän itsenne pitäisi se tietää, jos teillä on vähänkään järkeä.
Croisset meni koirien luo ja hoputti ne jaloilleen, ja päätänsä kääntäessään Howland näki selvästi tulen, jonka vieressä toinen reki oli. Samassa kuului miehen ääni huutavan Croisset'lle jotain ranskaksi.
— Hän sanoo, että meidän on nyt jatkettava matkaa yksin; he tulevat pian perässä.
— He! Howland huudahti. — Kuinka monta tarvitaankaan surmaamaan minut, hyvä Croisset?
Puoliverinen hymyili jälleen.
— Voitte kiittää Pyhää Neitsyttä, että he ovat mukanamme, hän sanoi hiljaa. — Jos teillä on muuta toivoa kuin taivas, niin perustakaa se tuohon rekeen, herra!