— Jean, minä en tahdo sinua loukata, hän sanoi istuutuessaan reen syrjälle, — mutta minun on pakko tehdä päätelmiäni. Minä luulen, että Meleese on huono nainen.
Salamana Croisset tarttui tähän Howlandin heittämään syöttiin. Hän kumartui hieman eteenpäin, toinen käsi hapuili vavisten veistä, ja hänen silmänsä iskivät tulta. Tämän raivoisan näyn vaikutuksesta Howland peräytyi pelästyneenä.
— Herra, sellaista ei saa kukaan sanoa minun Mariannestani, eikä hänen jälkeensä kukaan Meleesestä. Tuolla — ja hän osoitti pohjoista kohti — on Athabaskan ja lahden välillä sadoittain miehiä, jotka äskeisten sanojenne vuoksi tappaisivat teidät heti. Eikä myöskään Jean Croisset tahdo olla tässä sellaista puhetta kuuntelemassa. Minä surmaan teidät, ellette peruuta sanojanne!
— Hyvä Jumala! Howland huudahti katsoen Croisset'tia suoraan kasvoihin. — Olen iloinen, ettei hän ole huono nainen. Ymmärrätkö, mies? Minä rakastan häntä. En tarkoittanut sitä, mitä sanoin. Minäkin voisin surmata hänen tähtensä, Jean. Minä vain lausuin nuo sanat päästäkseni selville — mitä sinä tekisit —.
Hitaasti muuttuivat Croisset'n kasvot jälleen entiselleen; hymykin jo leikki hänen ohuilla huulillaan.
— Jos se oli leikkiä, herra, oli se tyhmää leikkiä.
— Se ei ollut leikkiä, Howland huudahti. — Se oli vakava yritys saada sinut kertomaan jotain Meleesestä. Kuulehan, Jean, hän on sanonut minulle, ettei ole väärin, että rakastan häntä. Kun minä makasin lumella köytettynä, hän tuli minun luokseni ja — ja — suuteli minua. Minä en ymmärrä —
— Tekikö hän sen, herra? Croisset keskeytti hänet.
— Minä vannon sen.
— Siinä tapauksessa olette te hyvin onnellinen, herra, Jean sanoi hymyillen, — sillä minä uskallan vakuuttaa sieluni autuuden kautta, ettei hän ole koskaan ennen ketään suudellut. Mutta toiste sitä ei enää teille tapahdu.