— Niin minä tapan sinut, Jean. Olen juuri päässyt selville siitä, että sinut pitäisi tappaa. Jos siellä, minne me nyt lähdemme, Croisset, joku kuolee, niin kyllä se olet juuri sinä.
Jean oli vaiti. Hetken kuluttua Howland pani pöydälle leipää, poronpaistia ja suuren kannullisen kahvia. Sen jälkeen hän meni Jeanin luo ja vapautti hänen kätensä. Istuessaan toisella puolella pöytää hän viritti revolverin ja asetti sen lautasensa viereen. Jean irvisti hiukan ja kohautti olkapäitään.
— Tästä on leikki kaukana, Howland sanoi varoittaen. — Jos minusta on tarpeellista ampua sinut, niin teen sen epäilemättä. Varo siis herättämästä epäluuloja!
— Minä tyydyin vain kunniasanaanne, Jean sanoi pistävästi.
— Tyydyn minäkin sinun sanaasi jossain määrin, Howland sanoi, kaataen kahvia kuppeihin. Äkkiä hän tarttui revolveriinsa. — Et ole koskaan nähnyt minun ampuvan, Croisset. Näethän tuolla seinällä naulassa kupin? Kolme kertaa Howland ampui sen läpi erehtymättä. Sitten hän katsoi hymyillen Jeaniin.
— Annan sinun käyttää käsiäsi ja jalkojasi — paitsi yöllä, Howland sanoi.
— Hyvä Jumala, voitte olla minun suhteeni rauhallinen. Annan sanani siitä, että olen kauniisti.
Aurinko oli jo korkealla, kun Croisset meni ulos. Hänen rekensä ja koiransa olivat sadan askeleen päässä talosta ja Howlandin ensimmäisenä tehtävänä oli ottaa haltuunsa Jeanin pyssy ja korjata siitä pois patruunat. Kun he sitten olivat lähtövalmiina, Croisset kääntyi puolittain insinöörin puoleen.
— Herra, hän sanoi hiljaa, — en voi sille mitään, että pidän teistä, vaikka minun olisi jo kauan sitten pitänyt surmata teidät. Toistan vieläkin, että jos lähdette pohjoiseen, teillä on sadasta yksi mahdollisuus välttää kuolema. Vakuutan, että jopa puut kaatuvat siellä teidän päällenne — ja että korpit nokkivat teiltä silmät. Ainoa onnellinen mahdollisuus, herra —
— Sitä juuri aion käyttää, Howland sanoi varmalla äänellä.