Jean mutisi jotain.
— Ehkä sinä olet mustasukkainen, Jean, sanoi Howland. — Sitä minä en totisesti olekaan tullut ajatelleeksi.
— Minä omistan sen, jota rakastan, ja häntä en vaihtaisi keneenkään toiseen.
— Hitto sinua ymmärtäköön, mies! insinööri huudahti. — Sinä sanot olevasi rakastunut, mutta kuitenkaan et tahdo auttaa Meleeseä ja minua. Mitä se merkitsee?
— Mutta sitähän minä juuri teen — autan Meleeseä. Olisin tehnyt hänelle vielä suuremman palveluksen, jos olisin antanut heti ensimmäisenä iltana tappaa teidät ja jättänyt ruumiinne pedoille. Olenhan sanonut teille kymmenet kerrat, että olisi aivan oikein tappaa teidät. Ja teidät tapetaankin — vieläpä sangen pian, herra.
— Mutta niin ei sittenkään tapahdu, Jean. Etsin nyt käsiini Meleesen, ja sitten palaamme yhdessä etelään. Jos olet kunnon mies, Croisset, saat ehkä kyyditä meidät Wekuskoon, vieläpä mahdollisesti pääset sulhaspojaksi meidän häihimme. Mitä siitä sanot?
— Te olette hullu, Jean sanoi ja läimäytti ruoskaansa koirille ohjaten ne kääntymään luoteeseen.
— Voitamme täten kokonaisen päivän, Croisset selitti Howlandin kysyessä kiivaasti syytä suunnan muuttamiseen. — Tulemme näin toiselle tielle, jota kulkien pääsemme pikemmin perille. Siitä riippuu ainoa mahdollisuus teidän pelastumiseksenne, herra. Jos tuo toinen reki on sivuuttanut —
Jean kohautti olkapäitään ja hoputti koiriaan.
— Kuulehan, Howland huusi, juosten hänen vieressään. — Ketkä matkustavat siinä toisessa reessä?