— Ne, jotka aikoivat tappaa teidät Prince Albertissa ja Wekuskossa,
Croisset vastasi.
Howland hiljensi juoksuaan, niin että hän jäi hieman jälkeen. Tunnin kuluttua hän oli niin väsynyt, että hänen täytyi usein istua rekeen, ja matka edistyi siten hitaammin. Jean ei enää vastannut hänen kysymyksiinsä. Howland voi huomata, että Croisset näytti nyt olevan yhtä halukas kuin hänkin pääsemään perille mahdollisimman pian. Howland tuli ajatelleeksi, että koska hän kai nyt tapaisi pahimmat vihollisensa, hän taistelisi heitä vastaan, ja kun he olisivat poissa hänen tieltään, eivät pohjoisessa tuntisi häntä muut kuin Meleese ja voitettu Croisset.
Toivo täytti hänen sydämensä, ja hän kumartui tarkkailemaan Jeanin lataamatonta pyssyä. Peninkulma peninkulmalta vakiintui hänen päätöksensä, että hän ottaa nyt ratkaisevan askeleen. Jos he pääsisivät Meleesen ja Jackpinen jäljille ennen kuin toinen reki oli ehtinyt ohi, hän jäisi odottamaan vihollisiaan; jos nämä taas olisivat jo päässeet edelle, hän ajaisi heitä takaa ja hyökkäisi heidän kimppuunsa.
Samanlaisella tarkkuudella kuin olisi suunnitellut tunnelin tai sillan rakentamista, hän selvitti itselleen kaikki mahdollisuudet. Reessä olisi ehkä kaksi tai kolme henkeä. Jos he tulisivat lyhyen ampumamatkan päähän, hän pakottaisi Jeanin sitomaan heidät, pitäen itse heitä paikallaan ase viritettynä. Jos he taas tekisivät vastarintaa, hän ehtisi ampua heidät kuoliaiksi tai ainakin haavoittaa heitä, ennen kuin he ehtisivät tarttua pyssyihinsä, jotka heillä epäilemättä oli mukanaan reessä. Tilanne oli nyt muuttunut sellaiseksi, ettei hän enää tullut ollenkaan ajatelleeksi, mitä nuo miehet mahdollisesti olivat Meleeselle.
Tuntia ennen päivällistä, kun he olivat saapuneet jääpeitteiselle kukkulan laelle, Jean osoitti alas laaksoon, joka oli sen ja toisten kaukana näkyvien vuorten välissä.
— Tämä on osa Barren Landsia. Näettekö tuota tummaa metsänrajaa vuoren länsi- ja eteläpuolella? Siellä toisella puolella on Athabaska-maa. Jostain sieltä löydämme varmasti ne toiset jäljet. Olin odottanut, että me tapaisimme heidät jo täällä laaksossa.
— Ketkä? Meleesen ja Jackpinen, vai —.
— Ei, ne toiset, herra. Syömmekö nyt päivällistä?
— Emme ennen kuin olemme löytäneet jäljet, Howland sanoi. — Haluan mahdollisimman pian saada selville sen — yhden ainoan mahdollisuuden, josta sinä olet maininnut, Croisset. Jos he jo ovat ennättäneet ohitsemme —
— Jos he todellakin ovat ennättäneet ohitsemme, on viisainta, herra, että annatte minun tässä ampua luodin ohimoonne.