"Katsopa!" kuiskasi Joan.
Mies kääntyi. Harmaan Hukan etujalat olivat vedessä. Ja nyt, kun kanootti liukui yhä kauemmas pois, hän istahti takakoivilleen, nosti päätänsä. aurinkoa kohti, jota ei voinut nähdä, ja päästi ilmoille viimeisen, pitkän, valittavan, Kazanille tarkoitetun ulvonnan.
Vene kallistui. Kellertävä ruho syöksyi ilman läpi — ja Kazan oli poissa.
Mies kumartui luodikkoaan ottamaan. Joanin käsi pysähdytti hänet.
Hänen kasvonsa olivat kalpeat.
"Anna sen mennä takaisin naaraan luo! Anna sen mennä —. Anna sen mennä!" huusi hän. "Siellä sen paikka on — tuon rinnalla."
Ja rantaan päästyään Kazan ravisti veden tuuheasta turkistaan ja katsoi viimeisen kerran naiseen päin. Kanootti liukui hitaasti ensimmäisen polvekkeen ympäri. Hetki vielä, ja se oli kadonnut. Harmaa Hukka-oli voittanut.
X
TULEN PÄIVINÄ
Siitä yöstä asti, jona Kazan suoritti Sun Rockin kukkulalla hirvittävän taistelunsa ison harmaan ilveksen kanssa, muistuivat hänen mieleensä yhä heikommin ne entiset päivät, jolloin hän oli ollut rekikoirana ja parven johtajana. Milloinkaan hän ei saattaisi niitä tykkänään unohtaa, ja aina tulisivat muidenkin muistojen joukosta muutamat erottumaan selvinä, niinkuin salamat, jotka halkaisevat yön pimeyden. Mutta kuten ihminen laskee tapahtumain ajan syntymästänsä, häistänsä, siitä, milloin vapautui jostakin tukalasta tilasta, tai jostakin elämänuransa käännekohdasta, samoin tuntuivat Kazanin mielestä kaikki asiat alkavan niistä kahdesta murhenäytelmästä, jotka olivat seuranneet toinen toisensa kintereillä Harmaan Hukan penikkain syntymän jälkeen.
Ensimmäinen oli taistelu Sun Rockilla, jolloin iso harmaa ilves oli sokaissut hänen kauniin susipuolisonsa ikuisiksi ajoiksi ja repinyt hänen penikkansa palasiksi. Hän puolestaan oli tappanut ilveksen. Mutta Harmaa Hukka oli yhä sokea. Kosto ei ollut voinut palauttaa hänen näköään. Kumppani ei voinut enää hänen kanssaan ajaa riistaa, kuten he olivat villien susiparvien mukana metsästelleet tasangolla ja pimeissä metsissä. Siksi hän tätä yötä muistellessaan aina ärisi, ja huulet irvistelivät paljastaen tuumanpituiset torahampaat.