Sitten tuli äänettömyys, ja tämän kammottavan hiljaisuuden vallitessa seisoivat Kazan ja Harmaa Hukka lapa lapaa vasten huutoon päin kääntyneinä, ja ulvonnan vastakaikuna oli heidän sisimmässään tapahtumassa merkillinen ja salaperäinen muutos, sillä heidän kuulemansa huuto ei ollut varoitus eikä uhkaus, vaan veljeskutsu. Kaukana sieltä — ilveksen, ketun ja kiiltonäädän takana — oli heidän heimolaisiaan, villisusien parvi, joille kaiken lihan ja veren omistusoikeus oli yhteinen — joiden kesken vallitsi erämaan villi sosialismi, susien veljeys. Ja Harmaa Hukka istahti takakoivilleen ja kaiutti ilmoille vastauksen tähän huutoon — valittavan, riemukkaan sävelen, joka julisti hänen nälkäisille veljilleen, että polun päässä heitä odotti herkkuateria.
Ja näiden kahden huudon välimaissa ilves hiipi tiehensä metsän avariin ja kuutamoisiin suojiin.
XV
TAISTELU TÄHTIEN ALLA
Takakoivillaan istuen Kazan ja Harmaa Hukka odottivat. Kului viisi minuuttia, kymmenen — viisitoista — ja Harmaa Hukka kävi rauhattomaksi. Ei ollut kuulunut mitään vastausta heidän kutsuunsa. Taas hän ulvoi, Kazanin vavahdellessa ja kuunnellessa vieressä, ja taas seurasi öinen kuolonhiljaisuus. Tämä ei ollut parven tapaista. Harmaa Hukka tiesi, ettei parvi ollut edennyt hänen äänensä kuuluvilta, ja sen vaitiolo hämmästytti häntä. Ja silloin molemmat äkkiä tajusivat, että parvi tai se yksinäinen susi, jonka huudon he olivat kuulleet, oli ihan lähellä heitä. Haju oli lämmin. Hetken kuluttua Kazan näki kuutamossa liikkuvan olennon. Sitä seurasi toinen, ja vielä toinen, kunnes niitä kompuroi viisi puolikehässä heidän ympärilleen, kuudenkymmenen metrin päässä. Sitten ne laskeutuivat mahalleen lumeen ja olivat liikahtamatta.
Ärinä sai Kazanin silmät kääntymään Harmaaseen Hukkaan päin. Hänen sokea puolisonsa oli väistynyt taaksepäin. Valkeat torahampaat välkkyivät uhkaavina tähtien valossa, ja korvat olivat painuneet litteiksi. Kazan hämmästyi. Miksi Harmaa Hukka teki hänelle vaaran merkkejä, vaikka tuolla lumessa oli susia eikä ilves? Ja miksi sudet eivät tulleet lähelle ja ruvenneet syömään? Hitaasti hän eteni niitä kohden, ja vikisten Harmaa Hukka kutsui häntä. Hän ei siitä välittänyt, vaan jatkoi kulkuaan, keveästi astellen, pää korkealla ilmassa, selkäkarvat jäykkinä.
Vierasten hajussa Kazan tunsi jotain merkillisen tuttua.
Se veti häntä nopeammin niitä kohden, ja kun hän vihdoin pysähtyi kahdenkymmenen metrin päähän siitä paikasta, missä pikku ryhmä lojui pitkänään lumessa, alkoi hänen tuuhea häntänsä hiukan heilua. Yksi eläimistä hyppäsi pystyyn ja läheni. Toiset seurasivat, ja kohta oli Kazan niiden keskellä, haistellen ja haisteltavana, ja heilutti häntäänsä. Ne olivat koiria eivätkä susia.
Niiden isäntä oli kuollut jossakin yksinäisessä erämaan mökissä, ja ne olivat lähteneet metsään. Vielä tuntuivat niissä rekivaljaitten jäljet. Kaulan ympärillä niillä oli hirvennahkaiset hihnat. Karva oli kupeilta kulunut lyhyeksi, ja muuan laahasi vieläkin perässään kolmen jalan verran nahkaista vetoköyttä. Niiden silmät hehkuivat punaisina ja nälkäisinä kuun ja tähtien valossa. Ne olivat hoikkia ja laihoja ja nälkiintyneitä, ja Kazan pyörähti äkkiä ympäri ja juoksi niiden edellä kuolleen härän kupeelle. Sitten hän poistui ja istahti ylpeänä takakoivilleen Harmaan Hukan viereen, kuunnellen leukojen lusketta ja lihan raastamista, kun nälkiintynyt parvi herkutteli.
Harmaa Hukka painui ihan kiinni Kazaniin ja nuoleskeli hänen kaulaansa, ja Kazan hyväili häntä kielellään vikkelästi koiran tapaan, vakuuttaen hänelle, että kaikki oli kunnossa. Harmaa Hukka laskeutui mahalleen lumeen, kun koirat olivat lopettaneet syöntinsä ja tulivat koirien tavalla häntä nuuskimaan ja lähemmin tutustumaan Kazaniin. Kazan kohottautui suojaavasti hänen ylitsensä. Tavattoman iso, punasilmäinen koira, joka yhä laahasi vetohihnan pätkää, kosketti kuonollaan Harmaan Hukan pehmeää kaulaa murto-osan sekuntia liiaksi kauan, ja Kazan päästi kuuluviin hurjan varoitusäänen. Koira vetäytyi kauemmaksi, ja hetken aikaa niiden torahampaat välähtelivät Harmaan Hukan sokeitten kasvojen päällä. Se oli suvun taisteluhaaste.