Samana päivän aloitettiin kodin rakentaminen. Katkohammas itse valitsi ison koivun, joka oli kallellaan virran yllä, ja ryhtyi kolmine hampaineen jyrsimään poikki kymmentuumaista tyveä. Vaikka vanha johtaja olikin menettänyt yhden hampaan, eivät jäljelle jääneet kolme olleet vanhuuttaan huonontuneet. Niiden ulkoreuna oli kaikkein kovinta kiillettä, sisäpuoli oli pehmeää norsunluuta. Ne olivat kuin hienoimpia terästalttoja, kiille kun ei milloinkaan kulu pois, ja pehmeä luuaine uusiintuu vuosittain sitä mukaa kuin sitä tarvitaan. Takajaloillaan istuen, etukäpälillään puuhun nojaten ja jykevällä hännällään vakavasti tasapainossa pysytellen Katkohammas alkoi nakertaa kapeaa rengasta koivun ympäri.
Hän työskenteli väsymättä useita tunteja, ja kun hän vihdoin pysähtyi levähtämään, ryhtyi toinen työntekijä jatkamaan. Samaan aikaan kymmenkunta majavaa oli ahkerasti katkomassa puita.
Aikoja ennenkuin Katkohampaan puu oli valmis kaatumaan poikki virran, rusahti pienempi haapa veteen. Isoon koivuun jyrsitty uurre oli tuntilasin muotoinen. Kahdenkymmenen tunnin kuluttua se kaatui suoraan yli joen. Vaikka majava mieluimmin suorittaa useimmat työnsä yöllä, tekevät he työtä myös päivällä, ja Katkohammas soi joukollensa seuraavina päivinä vain vähän lepoa. Melkeinpä inhimillisen viisaasti nämä pikku rakennusmestarit hääräsivät toimessaan. He kaatoivat pienenlaisia puita, nämä katkottiin neljän tai viiden jalan pituisiksi. Palaset vieritettiin yksi erällään joen rantaan, majavien työntäessä niitä päällään ja etukäpälillään, ja varpujen ja hienojen oksien avulla ne kiinnitettiin lujasti koivun nojalle.
Kun kehä oli valmis, alkoi ihmeellinen muuraustyö. Tässä majavat olivat ihmisiä etevämmät. Dynamiitti oli ainoa voima, joka sitten saattoi murtaa rikki sen, mitä he nyt rakensivat. Maljanmuotoisten leukojensa alla majavat toivat rannoilta mudan ja hienojen oksien sekoitusta, kuljettaen kerrallaan puolesta naulasta naulaan asti, ja alkoivat sillä täyttää kehää. Heidän hommansa tuntui jättiläismäiseltä, mutta Katkohampaan rakennusmestarit pystyivät vuorokaudessa kuljettamaan tonnin verran tätä mudan ja oksien sekoitusta.
Kolmen päivän kuluttua vesi alkoi nousta, kunnes se kohosi kymmenkunnan puuntyven yli ja peitti tulvallaan pienehkön pensasalueen. Se helpotti työtä. Tästä lähtien saattoi tarveaineita kaataa veteen ja helposti uittaa. Samalla kun osa majavista näin käytti vettä hyväkseen, kaatoivat toiset puita perätysten koivun jatkoksi, laskien näin peruskehän sadan jalan levyiselle padolle.
Tämän työn he olivat suorittaneet melkein loppuun, kun eräänä aamuna
Kazan ja Harmaa Hukka palasivat rämeikölle.
XX
ERÄMAAN VAINOVÄLIT
Lauha kaakon puolelta puhalteleva tuuli kantoi näiden anastajien hajun Harmaan Hukan sieraimiin, kun he olivat vielä puolen mailin päässä. Hän varoitti Kazania, ja tämäkin tunsi ilmassa outoa hajua. Se kävi yhä väkevämmäksi heidän edetessään. Ollessaan kahdensadan metrin päässä tuulenkaadosta he kuulivat kaatuvan puun äkillistä ryskettä ja pysähtyivät. Kokonaisen minuutin he seisoivat jännittyneinä kuunnellen. Sitten äänettömyyden katkaisi parkaiseva ääni, jota seurasi molskahdus. Harmaan Hukan valppaat korvat painuivat taaksepäin, ja hän käänsi sokeat kasvonsa ymmärtävästi Kazania kohden. He hölkkäsivät edelleen hitaasti, lähestyen tuulenkaatoa takaa päin.
Vasta kun he saapuivat sen kummun laelle, jolla heidän kotinsa sijaitsi, pani Kazan merkille, mikä ihmeellinen muutos oli heidän poissa ollessaan tapahtunut. Hämmästyneenä hän seisoi tuijottaen. Ei ollut enää pientä jokea alhaalla heidän edessään. Sen paikalla oli lampi, joka ulottui melkein kummun juurelle asti. Se oli kokonaista sata jalkaa leveä, ja nousuvesi oli peittänyt tulvan valtaan puut ja pensaat viisi tai kuusi kertaa niin pitkälti palopaikkaa kohti. He olivat tulleet hiljaa kummulle, eikä Katkohampaan huonovainuisilla työntekijöillä ollut aavistusta heidän läsnäolostaan. Katkohammas itse nakerteli puun tyveä tuskin viidenkymmenen jalan päässä. Yhtä kaukana hänestä oikealle oli neljä tai viisi majavapienokaista leikkimässä, rakennellen mudasta ja hienoista varvuista pienoispatoa. Lammikon vastarannalla oli jyrkkä äyräs, kuuden tai seitsemän jalan korkuinen, ja siellä muutamat vanhemmat lapset — kahden vuoden vanhoja, mutta eivät vielä työntekijöitä — pitivät aika iloa kiiveten äyräälle ja käyttäen sitä kelkkamäkenä. Niiden molskahduksen Kazan ja Harmaa Hukka olivat kuulleet. Kymmenkunnassa eri paikassa olivat vanhemmat majavat toimessa.