Joanin lämpimät, pehmoiset kädet hyväilivät miehen kasvoja. Hänen tähtinä loistavat sinisilmänsä katsoivat miehen silmiin.
"Kazan ja hän — sinä ja minä — ja pienokainen! Oletko pahoillasi, että tulimme takaisin?" kysyi hän.
Niin tiukasti rintaansa vasten mies puristi nuorta vaimoaan, ettei tämä kuullut sanoja, joita kuiskattiin hänen pehmeään, lämpimään tukkaansa. Ja sitten he istuivat tuntikausia tähtien valossa majansa oven edustalla. Mutta he eivät enää kuulleet yksinäistä huutoa Sun Rockilta. Joan ja hänen miehensä ymmärsivät.
"Hän käy kyllä meitä taas huomenna katsomassa", sanoi mies vihdoin.
"Tule, Joan, mennään nukkumaan." Yhdessä he astuivat majaan.
Ja sinä yönä Kazan ja Harmaa Hukka taas metsästelivät rinnatusten kuutamoisella lakeudella.