Sun Rockin huipulla Harmaa Hukka kuuli nälkiintymisestä laihana ja kuihtuneena naisen huudon, ja hänen kurkustaan kohoamassa oleva kutsu heikkeni vinkunaksi. Ja pohjoisessa päin pysähtyi vikkeläliikkeinen varjo hetkiseksi ja seisoi kuin kivettyneenä tähtien valossa. Se oli Kazan. Outo tuli kiiti hänen ruumiinsa läpi. Hänen eläimellisen käsityksensä joka säie syttyi ilmiliekkiin siitä tietoisuudesta, että täällä oli koti. Täällä hän kauan aikaa sitten oli elänyt, rakastanut ja taistellut — ja samassa palasivat jo kalvenneet ja hämärtyneet muistin unikuvat todellisina ja elävinä hänen mieleensä. Sillä tasangon yli kantautui heikosti hänen korviinsa Joanin ääni.
Tähtien valaistuksessa Joan seisoi jännittyneenä ja valkeana, kun Kazan kuutamon valjusta usvasta ilmestyen saapui hänen luokseen, mahallaan kyyristellen, läähättäen ja menehtyneenä, outo vinkuva sävy kurkussaan. Ja kun Joan astui hänen luokseen, ojentaen kätensä ja yhä uudestaan kuiskaten hänen nimeään, seisoi mies heitä katselemassa uuden ja suuremman ymmärtämyksen kummasteleva ilme kasvoissaan. Hän ei nyt vähääkään pelännyt susikoiraa. Ja kun Joan käsivarsillaan painoi Kazanin isoa, pörröistä päätä rintaansa vasten, kuuli mies pedon iloisen, läähättävän vinkunan ja nuoren vaimonsa nyyhkyttävän, kuiskaavan äänen, ja kädet tiukasti nyrkkiin puristettuina hän seisoi Sun Rockiin päin kääntyneenä.
"Voi, ihme!" huokasi hän. "Uskonpa — että niin on laita —"
Aivan kuin vastaukseksi hänen ajatuksiinsa kuului taas tasangon yli Harmaan Hukan surua ja yksinäisyyttä ilmaiseva toverikutsu. Nopeasti kuin ruoskan tapaamana Kazan oli jalkeilla, unohtaen Joanin koskennan, hänen äänensä, miehen läheisyyden.
Seuraavassa silmänräpäyksessä hän oli poissa, ja Joan heittäytyi miehensä rintaa vasten ja likisti melkein rajusti hänen kasvojaan kättensä välissä.
"Nyt kai uskot?" huusi hän huohottaen. "Nyt kai uskot minun maailmani Jumalaan — siihen Jumalaan, jonka kanssa minä olen elänyt, joka antaa sielun villeille olennoille, siihen Jumalaan, joka on tuonut — meidät kaikki — yhteen — vielä kerran — kotiin!"
Mies kiersi käsivartensa hellästi hänen ympärilleen.
"Minä uskon, Joan kultaseni", kuiskasi hän.
"Ja ymmärräthän — nyt — mitä merkitsee 'Ei sinun pidä tappaman'?"
"Paitsi mikäli se tuottaa meille elatusta — kyllä ymmärrän", vastasi toinen.