Jo nuoren kauppiaan ensimmäisestä käynnistä lähtien syntyi katkeran kiivas kilpailu molempien kosijain välillä, ja lopputuloksena oli parikin murhayritystä Newsomea vastaan. Lopulta Vunga vaati tytön isältä ratkaisua. Minnetaki vastasi hänelle itse — tavalla, joka sytytti vihan ja kostonhimon ilmiliekkiin hyljeksityn kosijan rinnassa.
Eräänä pimeänä yönä Vunga hyökkäsi parinkymmenen heimolaisensa etunenässä Vabigunin kylään aikoen ryöstää neitosen mukaansa. Hyökkäys onnistui osaksi, mutta sen päätarkoitus meni karille. Vabigun ja tusinan verran hänen heimolaisiaan sai surmansa, mutta lopulta karkotettiin murhanhimoiset kosijat matkoihinsa.
Nopeajalkainen pikalähetti toi sanoman yöllisestä hyökkäyksestä ja vanhan päällikön kuolemasta Vabinoshiin, ja Newsome kiiruhti miestensä kanssa morsiamensa ja tämän kansan avuksi. Vastahyökkäys tehtiin oitis Vungan kylään, tämä kärsi suuren tappion ja työnnettiin vielä syvemmälle sydänmaille. Kolmea päivää myöhemmin Minnetaki vihittiin Newsomen vaimoksi Hudson Bay-yhtiön pääasemalla.
Siitä hetkestä lähtien alkoi jakso kaikkein verisimpiä kahakoita, mitä tuon suuren kauppaseuran historia tuntee; ja ne taistelut jatkuivat, kuten saamme nähdä, vielä seuraavankin sukupolven aikana.
Vunga ja hänen miehensä ryhtyivät tappionsa jälkeen laittomiksi maankiertäjiksi ja ahdistivat niin kiukkuisesti Vabigunin heimon jätteitä, että nämä kuolivat miltei sukupuuttoon. Nekin, jotka muuttivat Vabinoshin lähistölle ja antautuivat yhtiön vakinaisiksi metsästäjiksi, joutuivat enimmäkseen väijyksiin ja surmattiin. Intiaaneja, jotka tulivat asemalle kauppaa tekemään, katsottiin karsaasti ja epäillen, eikä veriviha ottanut loppuakseen vuosienkaan kuluessa. Kaikki intiaanien keskuudessa elävät henkipatot murhamiehet saivat yhteisnimekseen "vungat", ja jokaista vungaa pidettiin hyvänä maalitauluna kelpo miehen kiväärille.
Newsomen ja hänen kauniin intiaanivaimonsa onnellisesta avioliitosta kasvoi kaksi lasta. Vanhempi niistä oli poika ja sai vanhan päällikkövainajan kunniaksi nimen Vabigun, joka tavallisesti lyhennettiin Vabiksi. Toinen oli neljää vuotta nuorempi tyttö, jolle ylpeä isä vaati nimeksi Minnetaki.
Omituista kyllä, Vabi peri punaisten esi-isiensä veren melkein puhtaana, kun sen sijaan Minnetaki vanhemmaksi varttuessaan näytti vähemmässä määrässä omistavan äitinsä villiä kauneutta ja enemmän valkoisen rodun pehmoisempia piirteitä; hänen pehmeä sysimusta tukkansa ja isot tummat silmänsä olivat merkillisenä vastakohtana isältä peritylle valkealle iholle. Vabi sitä vastoin oli täysverinen intiaani mokkasiinikengistä kankeaan mustaan harjastukkaan saakka, liikkeissään notkea kuin ilves.
Newsomen suurimpia iloja oli ollut intiaaninuorikkonsa totuttaminen valkoisten tapoihin, ja molempien kunnianhimona oli kasvattaa pieni Minnetaki ja hänen veljensä valkoisten lasten tavalla. Siispä isä ja äiti aloittivat kasvatuksen jo kotona; sitten lapset lähetettiin kauppayhtiön kouluun Port Arthuriin, jossa he viettivät kaksi talvea saaden täysin eurooppalaista opetusta.
Lapset osoittivatkin olevansa erinomaisen teräväpäisiä oppilaita, ja kun Vabi oli kuusitoista- ja Minnetaki kaksitoistavuotias, ei heidän puheestaan ja käyttäytymisestään olisi voinut arvata, että heillä oli intiaaniverta suonissaan. Mutta vanhempien yhteisestä toivomuksesta he olivat perehtyneet myös intiaanielämään ja puhuivat sujuvasti äitinsä heimon murretta.
Näinä aikoina alkoivat vungat käydä erittäin uskaliaiksi rosvoretkillään. Nuo henkipatot metsäläiset rosvosivat erämiehiä ja toisia intiaaneja ilman erotusta ryöstellen, polttaen ja murhaten missä vain voivat joutumatta itse vaaraan.