— Siellä on niitä vaikka kuinka paljon, sanoi Vabi, mutta juuri nyt emme halua ampua enempää kuin on välttämätöntä. Oletko tarkastellut meidän viimeöisiä jälkiämme?
Rod hieroskeli silmiään ja tunnusti, ettei hän vielä ollut lainkaan pujahtanut peittojensa alta.
— No niin, jos kävelet satasen metriä lakealle, niin et näe niistä merkkiäkään. Lumi on peittänyt ne aivan umpeen.
Vaikka aamiaisena olikin pelkkää lihaa, oli se kuusimetsän siimeksessä nautittuna metsästäjäin mielestä paras ateria koko heidän eräretkensä aikana, ja pyyt kaluttiin tunnollisesti, kunnes vain luut olivat jäljellä. Ei ollut enää juuri syytä pelätä vungia, sillä lunta sateli yhtä mittaa ja viholliset olivat ainakin viisikolmatta mailia pohjoisempana. Se ei kuitenkaan pidättänyt retkeläisiä lähtemästä varhain taipaleelle, ja he tarpoivat lumipyryssä etelää kohti aina puolipäivään saakka, jolloin taas rakennettiin rovio ja lepäiltiin aina seuraavaan päivään saakka.
— Meidän täytyy jo olla jossain Kenogamiin vievän tien lähimailla,
Vabi huomautti Mukokille. Ehkä olemme jo kulkeneet sen ohikin.
— Ei ohi vielä, vastasi Mukoki. Se tuolla edessä. — Hän viittasi etelään.
— Kenogamin tie on rekitie, joka vie rautatien varrella olevasta Nipigonin pikkukaupungista Kenogamiin, joka on Hudson Bay-yhtiön kauppa-asema Pitkän järven päässä, selitti Vabi valkoiselle toverilleen. Kenogamin aseman hoitaja on hyvä ystävämme ja me olemme usein vierailleet toistemme luona, mutta Kenogamin tietä olen kulkenut vain yhden kerran. Mukokille se on vanha tuttu.
Päivälliseksi oli ammuttu muutamia jäniksiä. Iltapäivällä ei enää metsästetty, vaan itse kukin lepäili pehmeitten nahkojen sisässä. Kun Rod heräsi, hän huomasi, että lumentulo oli tauonnut ja että oli jo melkein pimeä.
Mukokin haava rupesi jälleen ärtymään, jonka vuoksi päätettiin viipyä leirissä vielä osa seuraavaakin päivää, ja Rod ja Vabi yrittäisivät pyytää joitakin eläviä, joiden rasvalla haavaa voitaisiin hoidella; tarkoitukseen kelpasivat melkein kaikenlaiset metsänelävät lukuun ottamatta kärppää ja jänistä.
Päivän koittaessa nuorukaiset lähtivät pyyntiretkelleen jättäen pahoin napisevan Mukokin yksikseen leiriin. Vähän matkaa yhdessä kuljettuaan metsästäjät erkanivat, Rod lähti itään ja Vabi etelään.