Tuntikauden Rod talsi umpimähkään metsässä näkemättä riistasta rahtuakaan. Vihdoin hän päätti kiivetä erään etelämpänä olevan harjun laelle, josta hän toivoi voivansa laskettaa onnistuneen laukauksen alhaalla olevaan tiheikköön.
Hän oli vielä puolen mailin päässä harjusta, kun hän joutui paljon ajetulle rekitielle, joka kulki melkein suoraan pohjoista kohti. Kaksi koirarekeä oli ajanut siitä eilisen myrskyn jälkeen, koskapa anturainjäljet olivat aivan verekset, ja rekien kummallakin puolella oli astellut lumikenkäisiä miehiä. Näiden luvun Rod huomasi kolmeksi, ja molempia rekiä vetämässä oli ollut ainakin tusinan verran koiria. Hän arvasi kohta tulleensa Kenogamin tielle, ja uteliaisuudesta hän lähti seuraamaan reenjälkiä.
Puolisen mailia kuljettuaan hän tuli paikalle, jossa huomasi matkaseurueen pysähtyneen keittämään ruokaa. Sammuneiden kekäleiden ja ruoanjätteiden joukosta kiinnittivät erityisesti Rodin huomiota tavallista pienempien kenkien jäljet, joita näkyi hangella lumikengän painannaisten ohella. Hän oli varma, että ne olivat naisen kenkien jälkiä; ainakin yhdet niistä olivat tavattoman pienikokoiset.
Nuotiosijan lähellä hän näki yhden ainoan erillisen jäljen, joka sai hänen sydämensä hyppäämään melkein kurkkuun. Se oli pienoisen mokkasiinin jälki, ja mokkasiinissa oli matala korko!
Rodin mieleen muistui heti se hirveä päivä, jolloin hän oli pysähtynyt metsäpolulla tarkastamaan vungain ryöstämän Minnetakin jälkiä ja jolloin hän oli muistanut, että tämä yksin koko asemalla piti korkoja mokkasiineissaan.
Tämäpä oli merkillinen yhteensattuma! Olisikohan Minnetaki kulkenut tästä? Hänkö oli painanut tuon siron jalanjäljen lumeen?
Mahdotonta, sanoi nuoren erämiehen järki. Ja kuitenkin hänen verensä sykki vähän kuumemmin, kun hän paljailla sormillaan tunnusteli pienoista jälkeä. Muistuttihan se hänelle ainakin jollain tapaa Minnetakista; tämän jalka olisi painanut aivan samanlaisen jäljen, ja Rod mietti, olikohan tästä ohi ajanut tyttö yhtä kaunis kuin Minnetaki.
Hän seurasi ajotietä entistä rivakammin, ja kymmenisen minuutin kuluttua hän tuli paikalle, missä tusinan verran lumikengän jälkiä oli tullut pohjoisesta ja yhtynyt noiden kolmen jälkiin.
— Nähtävästi Kenogamista tulleita ystäviä, jotka olivat saapuneet tulijoita vastaan, arveli Rod itsekseen, ja erotessaan ajotieltä metsään hän kuvitteli, millainen matkalaisten tapaaminen oli ollut.
Hänen tullessaan leiriin Vabi oli jo palannut. Tämä oli saanut ammutuksi pienen naaraspeuran, josta valmistettiin oikea juhla-ateria. Huonon pyyntionnensa korvaukseksi oli Rodilla kerrottavana rekitiellä tekemistään huomioista. Hän ei kuitenkaan nimenomaan maininnut, että tuo pienoinen jalanjälki muistutti Minnetakin mokkasiinin painannaista.