— Ja tuo jalanjälki…
— Oli Minnetakin, nauroi Vabi laskien kätensä hellästi ystävänsä olalle. Etkö jää, Rod?
— Se on mahdotonta.
Hän lähti vanhaan huoneeseensa ja istui aina illalliskutsuun saakka yksin, äänettömänä ja allapäin. Kaksi suurta pettymystä oli kohdannut häntä. Vabi ei lähtenyt hänen mukaansa — ja Minnetakia hän ei ollut saanut nähdäkään. Tuo nuori tyttö oli jättänyt äitinsä haltuun Rodille kirjoittamansa kirjeen, ja sitä nuorukainen luki yhä uudestaan posket punoittaen. Minnetaki oli kirjoittaessaan luullut olevansa takaisin Vabinoshissa ennen metsästäjäin palaamista, mutta loppuun oli liitetty huomautus, että jollei niin sattunut käymään, piti Rodin tulla hyvin pian uudestaan korven kauppalaan ja tuoda äitinsäkin mukanaan.
Illallisella prinsessa-äitikin muistutti moneen kertaan tyttärensä kehotuksesta. Hän luki pojalle myös palasia kirjeistä, jotka hän oli talven kuluessa saanut rouva Drew'lta, ja Rod ihastui kovin kuullessaan äitinsä olevan terve ja hänen luvanneen tulla ensi kesänä käymään Vabinoshissa. Vabi rikkoi törkeästi hyvät pöytätavat päästämällä ilon ulvahduksen tämän kuullessaan, ja tuo kaikki oli omiaan nostamaan Rodinkin nuupunutta mieltä pettymysten painostuksesta.
Illalla sitten Vabin isä tarkasti metsästäjäin tuomat nahat ja osti ne yhtiölleen, ja Rodin osuus — kolmannes kultarakeista mukaan laskettuna — nousi lähes seitsemäänsataan dollariin. Seuraavana päivänä piti kahdesti kuussa kulkevan rekikaravaanin lähteä jälleen asemalta sivistyneeseen maailmaan, ja Rod varustautui sen mukaan kirjoitettuaan Minnetakille pitkän kirjeen, jonka uskollinen Mukoki lupasi toimittaa asianomaisen omiin käsiin.
Melkein koko yön Vabi ja hänen ystävänsä valvoivat ja tarinoivat ja laativat suunnitelmia. Yleensä uskottiin, että vungia vastaan tehty sotaretki päättyisi lyhyeen ja noiden syntisäkkien tappioon. Keväällä olisi kaikki hämminki saloilta lopussa.
— Ja sinähän palaat tänne heti kun suinkin pääset? pyyteli Vabi tuon tuostakin. Tottahan tulet jo jäiden lähdön aikaan?
— Jos vain olen silloin hengissä, lupasi kaupunkilaispoika.
— Ja tuot äitisikin?