Hän jouduttautui sukkelaan alas harjulta. Neljännestunnin kuluttua he jo olivat kauppa-aseman edessä olevalla aukealla.
Omituinen muutos näkyi tapahtuneen sen jälkeen kun Rod ja hänen toverinsa viimeksi olivat nähneet Vabinoshin. Tasangolle oli rakennettu puolisen tusinaa tölskätekoista hirsimajaa, ja niiden ympärillä parveili kymmenittäin punatakkisia sotilaita. Ilonremahdukset kuolivat kotiin palaavien metsästäjäin huulille. Sillä välin kun Vabi juoksi kotiinsa syleilemään vanhempiaan, asteli Rod yhtiön myymälään, jossa hän ennen oli usein tavannut Minnetakin. Mutta toive petti, ja hän palasi takaisin kaupanhoitajan taloon. Hänen portaille päästyään avautui ovi ja prinsessa-äiti, Vabi kintereillään, astui häntä tervehtimään.
Vabin kasvot punoittivat ja hänen silmänsä loistivat.
— Tiedätkös mitä, Rod? hän puuskahti, kun hänen äitinsä oli palannut laittamaan matkamiehille illallista. Hallitus on julistanut vungan heimolle sodan ja lähettänyt kokonaisen komppanian hävittämään sen maan päältä! Nuo hirtehiset ovat parina viime kuukautena rosvonneet ja murhanneet niin, ettei mokomaa ole ennen kuultu! Sotamiehet lähtevät huomenna niiden perään.
Hän miltei läähätti innoissaan.
— Etkö sinä voi vielä jäädä — ja liittyä mukaan? hän sanoi rukoilevasti.
— En voi, Rod vastasi. En voi, Vabi; minun täytyy kiiruhtaa kotiin. Sinä tiedät miksi. Ja sinähän lähdet mukaani. Sotamiehet pääsevät kyllä matkaan ilman sinuakin. Lähde toki minun kanssani Detroitiin — ja taivuta äitisi päästämään myös Minnetaki meidän mukaamme.
— Ei käy nyt laatuun, sanoi nuori intiaani tarttuen ystävänsä käteen. Minä en pääse mukaasi — tällä erää. Eikä liioin Minnetaki. Täällä on ollut niin tuskalliset ajat, että isä lähetti hänet pois kotoa. Hän tahtoi lähettää äidinkin, mutta tämä ei suostunut.
— Onko Minnetaki lähetetty pois kotoa? läähätti Rod.
— On. Hän lähti neljä päivää sitten Kenogamiin erään intiaanivaimon ja kolmen oppaan saattamana. Heidän jälkensä sinä arvatenkin näit metsätiellä.