KUINKA SUDESTA TULI IHMISEN SEURALAINEN
Kahdesti sinä yönä Rod heräsi Mukokin avatessa pirtin oven. Toisen kerran hän kohosi kyynärpäilleen ja katseli vanhan soturin toimia. Oli häikäisevän kuulas yö, kirkas kuutamo valaisi lumikenttiä ja virtasi sisään avoimesta ovesta. Hän voi kuulla Mukokin hihittelevän ja mutisevan itsekseen; vihdoin ei nuorukainen enää malttanut pysyä vuoteellaan, vaan kääräisi huovan ympärilleen ja meni ovelle vanhan intiaanin viereen.
Mukoki katsella tirrotti ulos lumiselle aukeamalle. Rod noudatti hänen katsettaan. Kuu oli aivan majan kohdalla. Ei pilvenhiventä ollut korkeudessa, ja ilma oli niin sees ja taivas niin kirkas, että järven toisella rannalla kasvavat puut erottuivat aivan selvästi. Mutta kylmä oli — sellainen pakkanen, että Rodin kasvoja alkoi kirpelöidä hänen seisoessaan avoimessa ovessa. Hän huomasi kaiken tämän, mutta ihmetteli miksi Mukoki katseli taivaalle — jollei hän ihaillut yön juhlallista kauneutta.
— Mitä te katselette, Mukoki? hän viimein kysyi.
Vanha intiaani katsoi häneen hetken vastaamatta, ja jokainen piirre ja ryppy hänen kasvoillaan ilmaisi salamyhkäistä, koko hänen olemuksensa täyttävää iloa.
— Susiyö! hän viimein kuiskasi.
Hän silmäsi taakseen, missä Vabi vielä nukkui sikeästi.
— Susiyö! hän toisti ja pujahti kuin varjo nukkuvan nuorukaisen kupeelle. Rod katseli yhä enemmän ihmeissään hänen merkillistä käytöstään. Hän näki intiaanin kumartuvan Vabin yli, pudistelevan häntä hartiasta ja kuuli hänen toistelevan: — Susiyö! Susiyö!
Vabi havahtui. Hän nousi torkuksissa istumaan, ja Mukoki palasi ovelle. Hän oli jo aikaisemmin pukeutunut täysiin tamineisiinsa ja pujahti nyt pyssy kädessä ulos hiljaiseen yöhön. Nuori intiaani oli tullut seisomaan Rodin viereen avoimelle ovelle, ja yhdessä he katselivat, kuinka Mukokin pitkä laiha hahmo harppasi ripein askelin järven jään yli, kapusi sitten kunnasta ylös ja katosi vihdoin sen takaiselle salolle.
Katsahtaessaan sattumalta Vabiin Rod näki tämän tuijottelevan jäykästi ulos suurin silmin ja kasvoillaan merkillisen pelästynyt ja kauhistunut ilme. Sanaakaan sanomatta Vabi kävi pöydän luo, sytytti kynttilät ja rupesi pukeutumaan. Hänen kasvoillaan oli yhä tuo jäykkä ja jännittynyt ilme.