"En minäkään usko, että hän tulee enää koskaan asumaan
Netherfieldissä."
"Se on hänen asiansa. Eikä häntä kukaan enää haluakaan tulemaan; vaikka se minun täytyy sanoakseni — ja sen sanonkin aina jok'ikiselle — että hän on menetellyt hyvin kunnottomasti minun tytärtäni kohtaan; ja jos minä olisin ollut Janen sijassa, niin en iki maailmassa olisi pannut hyppysiäni siihen puuroon. Ainoa lohdutukseni on, että Jane varmastikin kuolee särkynein sydämin, ja silloin tuo mies saa katua mitä on tehnyt."
Elizabeth, jota sellainen ajatus ei voinut lohduttaa, jätti vastaamatta.
"Kuulehan, Lizzy", jatkoi äiti kohta perästäpäin, "nuo Collinsit taitavat tulla toimeen varsin hyvin, vai kuinka? No, hyvä, hyvä — toivon vain, että sitä jatkuisi pitemmältäkin. Entä millaista pöytää he pitävät? Arvaan, että Charlotte on mainio emäntä. Jos hän on puoleksikaan yhtä tarkka kuin äitinsä, niin hän saa säästymäänkin. He eivät suinkaan hurvittele taloudessaan, arvaan mä?"
"Ei sinnepäinkään."
"Kaikki riippuu hyvästä emännöimisestä, sen saat uskoa. Hohoi — niin niin! He eivät ainakaan elä tulojensa yli. Heitä ei tyhjä kukkaro koskaan huoleta. No hyvä, onneksi vain olkoon! Ja arvaanpa heidän useinkin puhelevan siitä, että asettuvat tänne Longbourniin kohta isäsi kuoleman jälkeen. He pitävät tätä taloa kaiketikin jo ihan omanaan, vai mitä?"
"Siitä asiasta ei minun kuulteni hiiskuttu sanaakaan."
"Ei tietenkään — varsin merkillistähän se olisi ollutkin. Mutta älä epäilekään, etteivätkö he siitä monestikin puhele kahdenkesken. No niin, jos he voivat kevein sydämin ottaa vastaan maatilan, joka ei lain mukaan heille kuulu, niin sitä parempi heille itselleen. Minä puolestani häpeisin silmäni sokeiksi, jos iskisin kynteni omaisuuteen, joka vain perintökaaren mukaan minulle lankeisi."
XLI LUKU.
Viikko oli kulunut Bennetin perheen vanhimpain tytärten kotiatulosta. Seuraavan viikon lopulla piti Merytoniin sijoitetun rykmentin siirtyä muuanne ja sentakia koko ympäristön nuori naismaailma oli sortua suruun. Ainoastaan Bennetin molemmat vanhimmat neidit kykenivät edelleen syömään ja juomaan, nukkumaan ja hoitamaan muita arkiaskareitaan. Monesti moittivat heitä tällaisesta tunteettomuudesta Kitty ja Lydia, jotka itse olivat äärimmäisen onnettomat.