"Ei, sitä en luule."
"Entä ajatteliko eversti Forster itse mitään pahaa Wickhamista?
Tunteeko hän tämän todellisen luonteen?".
"Minun täytyy tunnustaa, että hän ei puhellut Wickhamista yhtä ystävällisesti kuin aikaisemmin. Hän luuli tämän olevan tuhlailevaisen ja hyvin ajattelemattoman; ja sen jälkeen kuin tämä surullinen juttu tapahtui, olen kuullut kerrottavan, että Wickham jätti Merytonissa paljon velkoja jälkeensä; mutta minä toivon, ettei siinä puheessa sentään ole perää."
"Ah, Jane, kunpa me molemmat olisimme olleet vähemmän salamyhkäisiä, kunpa vain olisimme kertoneet vanhemmillemme kaiken, mitä hänestä tiesimme, niin tätä kaikkea ei olisi tapahtunutkaan! Kuule, kertoiko eversti Forster teille mitään siitä kirjeestä, jonka Lydia oli jättänyt hänen vaimolleen?"
"Hän toi sen mukanaan meidän nähtäväksemme. Tässä se on."
Jane otti kirjeen esiin taskukirjastaan ja antoi sen Elizabethin luettavaksi. Se kuului seuraavasti:
"Rakas Harriet! — Sinä saat ison naurun, kun kuulet minun karanneen; enkä voi olla itsekään nauramatta, kun kuvittelen sinun ällistystäsi huomenaamuna keksiessäsi minut kadonneeksi pesästä. Minä olen matkalla Gretna Greeniin; ja jollet sinä osaa arvata kenen kanssa, niin olet aika pölkkypää, sillä koko maailmassa on ainoastaan yksi mies, jota minä rakastan, ja hän on oikea enkeli. Minä en tulisi ikinä onnelliseksi ilman häntä, niin että älä huoli harmitella minun takiani. Sinun ei tarvitse lähettää Longbourniin sanaa minun lähdöstäni jollet tahdo, sillä he ällistyvät sitä enemmän, kun itse kirjoitan heille ja merkitsen nimekseni Lydia Wickham. Mikä mainio kepponen siitä tuleekaan! Enpä tahdo kyetä edes kirjoittamaan naurultani. Ole kiltti ja pyydä puolestani anteeksi Prattilta, etten voi noudattaa lupaustani ja tanssia hänen kanssaan tänä iltana. Sano hänelle, että hän kyllä antaa minulle anteeksi kun saa tietää kaiken, ja että minä sitä mieluummin tanssin hänen kanssaan seuraavissa iltahuveissa. Minä lähetän noutamaan pukujani, kun matkustan Longbourniin; mutta minä tahtoisin, että käskisit Sallyn paikkaamaan sen ison repeämän musliinihameessani, ennenkuin se säälitään matkaan. Hyvästi nyt vain! Sano terveisiä eversti Forsterille. Toivon, että tyhjennät lasin viiniä meidän matkaonneksemme. — Hellä ystävättäresi
"Lydia Bennet."
"Ah, tuo ajattelematon, huikentelevainen Lydia parka!" huudahti Elizabeth luettuaan kirjeen. "Tuollainen kirje sellaisena hetkenä! Mutta ainakin näkyy siitä, että hän toki ajatteli vakavasti matkansa tarkoitusta. Vaikka Wickham perästäpäin olisi uskotellut hänelle mitä hyvänsä, niin hän ei ainakaan aikonut tehdä mitään jumalatonta. Voi isäparkaamme, mitä hänen täytyikään kärsiä saadessaan käsiinsä moisen kirjeen!"
"En ole ikinä nähnyt kenenkään olevan niin hirveästi järkytetty. Kymmeneen minuuttiin hän ei voinut saada sanaakaan suustansa. Äiti sai heti hermokohtauksen, ja koko talo joutui aivan hämmennyksiin!"