"Minä olen tavannut heidät kumpaisenkin. He eivät ole naimisissa, enkä voinut heidän huomata aikoneenkaan mennä naimisiin; mutta jos suostut hyväksymään eräät myönnytykset, jotka olen omin päin tehnyt sinun nimessäsi, niin toivon ettei vihkimystä enää kauankaan tarvitse viivyttää. Kaikki mitä sinulta vaaditaan on, että vakuutat myötäjäiskirjalla tyttärellesi Lydialle hänen osuutensa siitä viidentuhannen punnan pääomasta, joka on taattu lastesi perinnöksi sinun ja vaimosi kuoleman jälkeen; ja että sen lisäksi suostut maksamaan Wickhamille sata puntaa vuodessa niin kauan kuin elät. Tällaiset ne ehdot ovat, joihin — kaikki asianhaarat huomioonottaen — en ole epäröinyt sinun puolestasi suostua. Lähetän tämän kirjeen tulemaan pikalähetin myötä, jotta vastauksesi saantiin ei kulu liiaksi aikaa.
"Näistä seikoista helposti käsittänet, etteivät herra Wickhamin raha-asiat ole vallan niin toivottomat kuin niiden on yleisesti luultu olevan. Maailma on pettynyt siinä suhteessa; ja minä olen onnellinen voidessani lisätä, että sittenkun kaikki hänen velkansa ovat maksetut, jää jäljelle vielä vähän rahoja asetettavaksi sisarentyttäreni nimiin. Jos sinä siis — kuten oletan sinun tekevän — lähetät minulle valtakirjan toimittaa kaikki nämä asiat sinun nimessäsi, niin annan oitis lakimiehemme Haggerstonin toimeksi valmistaa lainmukaisen myötäjäiskirjan. Ei mikään seikka vaadi sinun tuloasi tänne; pysy siis vain kaikessa rauhassa Longbournissa ja luota minun huolellisuuteeni ja joutuisuuteeni. Lähetä vastauksesi ensi tilassa ja koeta kirjoittaa niin selkeästi kuin taidat. Me olemme päättäneet paraimmaksi, että sisarentyttäreni naitetaan meidän talostamme, ja toivon sinunkin suostuvan siihen. Hän tulee meille tänään. Minä kirjoitan taas uudestaan, kohta kun jotain on tullut päätökseen. Sinun j.n.e.
"Edw. Gardiner."
"Onko se mahdollista?" huudahti Elizabeth, lopetettuaan kirjeen lukemisen. "Voiko todellakin olla mahdollista, että hän suostuu naimaan Lydian?"
"Wickham ei siis olekaan niin arvoton kuin olemme olettaneet", sanoi hänen sisarensa. "Rakas isä, minä onnittelen sinua vävypojastasi."
"Oletteko jo vastannut enon kirjeeseen?" kysyi Elizabeth.
"En; mutta se on heti tehtävä."
Mitä hartaimmin Elizabeth pyysi häntä jouduttamaan vastauskirjettä.
"Ah, rakas isä", hän huudahti, "lähtekää nyt oitis kirjoittamaan hänelle. Arvaattehan itsekin, kuinka kallis jokainen silmänräpäys on tällaisessa asiassa."
"Antakaa minun kirjoittaa teidän puolestanne", pyysi Jane, "jos se on teille itsellenne vastenmielistä."