He olivat tulleet jo talon kohdalle, sillä Elizabeth oli kävellyt rivakasti päästäkseen pian eroon kiusallisesta seuralaisestaan; ja sisarensa vuoksi tahtomatta enää härnätä lankoaan hän tyytyi vastaamaan hyväntuulisesti hymyillen:
"Kuulehan nyt, Wickham, mehän olemme nykyään melkein kuin veli ja sisar; älkäämme siis huoliko riidellä olleista ja menneistä. Toivon, että me vast'edes olemme aina sanaa mieltä."
Hän tarjosi toiselle kätensä; Wickham suuteli sitä mitä kohteliaimmin, vaikkei oikein tiennyt minne katselisi, ja he kävivät yhdessä sisään.
LIII LUKU.
Hra Wickham tuntui olevan niin tyytyväinen viime keskusteluunsa Elizabethin kanssa, ettei hän enää sen perästä häirinnyt itseään eikä rakasta kälyään ottamalla samoja asioita uudelleen puheeksi; ja Elizabeth oli puolestaan tyytyväinen, että oli sanonut kylliksi saadakseen toisen jättämään hänet rauhaan.
Nuoren parin lähtöpäivä tuli pian, ja rva Bennetin oli pakko särkyvin sydämin alistua eroon, jota kaikesta päättäen tuli kestämään ainakin kaksitoista kuukautta, koska hänen vävynsä ei viittaillutkaan aikovansa kutsua vaimonsa omaisia heidän luokseen Newcastleen.
"Oh, rakas Lydia kulta", huudahti murheellinen äiti, "milloinka me taas näemmekään uudestaan toisemme?"
"Herra ties, en minä vain tiedä! Ei ainakaan pariin kolmeen ensi vuoteen."
"Kirjoitathan sinä minulle hyvin ahkerasti, kullan nuppuseni?"
"Niin usein kuin kerkiän. Mutta tiedättehän, ettei naimisissa ollen ole paljonkaan aikaa kirjeiden kirjoittelemiseen. Sisareni saavat kirjoittaa minulle. — Heillähän ei ole mitään muutakaan tehtävää."