Bingley sulki silloin oven perästään ja tuli hymyillen hänen luokseen, pyytäen sisarellisia onnitteluja ja kälyn rakkautta, jotka Elizabeth iloissaan ja vilpittömästi hänelle lupasi.
Koko perhe tunsi harvinaisen iloista liikutusta istuessaan illallispöytään. Janen kasvoilta säteili niin autuas kirkkaus, että se lämmitti kaikkien sydämiä, eikä hän ollut vielä koskaan näyttänyt niin ihanalta. Elizabeth oli varma sisarensa onnesta, sillä hän tiesi molempain kihlattujen olevan luonteeltaan samanlaiset, yhtä hilpeät, vilpittömät ja vaatimattomat. Kitty hymyili ja hihitteli ja toivoi salaa sydämessään, että hänenkin vuoronsa pian tulisi. Rva Bennet ei tahtonut löytää kylliksi lämpimiä sanoja ilmaistakseen ihastustaan, vaikka hän ei mistään muusta puhunutkaan Bingleylle koko illallisen kestäessä; ja yksinpä hra Bennetinkin ryhti ja äänen sävy ilmaisivat hänen olevan mielissään.
Hän ei siitä kuitenkaan sanoilla virkkanut, niin kauan kuin sulhanen oli joukossa; mutta heti tämän lähdettyä hän otti tyttärensä kädet omiensa väliin ja sanoi hänelle:
"Jane, minä toivotan sinulle onnea. Sinusta tulee hyvin onnellinen aviovaimo."
Jane kietoi kätensä hänen kaulaansa, suuteli häntä ja kiitti hänen hyvyydestään.
"Sinä olet hyvä tyttö", jatkoi isä, "ja minä olen erittäin iloinen, kun saan sinut niin hyvin naitetuksi. En ollenkaan epäile, ettette te molemmat sopisi mainiosti yhteen. Teidän luonteenlaatunne ovat hyvin samanlaiset. Molemmat te olette niin mukautuvaiset, ettette tule koskaan kahnaamaan omaa tahtoanne toistenne tahtoa vastaan; molemmat olette niin pehmeäluontoiset, että kaikki palvelijanne saavat turvallisesti varastaa teiltä; ja molemmat niin anteliaat ja hyväsydämiset, etteivät vuositulonne tule teille koskaan riittämään."
"Eihän toki, isä. Järjetön ja ajattelematon raha-asiainhoito on minusta anteeksiantamaton synti."
"Mitä sinä puhutkaan — etteivät heidän vuositulonsa muka riittäisi!" huudahti rva Bennet. "Onhan Bingleyllä vuodessa tuloja kolme- tai neljätuhatta puntaa ja kukaties vielä enemmänkin." Sitten hän tyttärensä puoleen kääntyen jatkoi: "Ah, rakas Jane, kunpa tietäisit, kuinka onnellinen minä olen! Olen varma, etten saa unenhiventäkään koko yönä. Arvasinhan minä, että näin tulisikin käymään. Minä aina sanoinkin, että te olette luodut toisillenne. Ethän sinä turhan takia olekaan niin kaunis! Muistanpa yhtä selvästi kuin eilisen päivän, että kun hän ensi kerran viime vuonna tuli tänne Hertfordshireen, minä häntä jo silloin tunnustelin vävykseni. Ah, hän onkin kaunein ja hienoin nuori mies, mitä koskaan olen nähnyt!"
Unohtuneet olivat tällä haavaa Wickham ja Lydia äitikullan mielestä. Jane oli nyt hänen lempityttärensä — muusta ei puhettakaan. Tällä hetkellä hän ei joutunut ajattelemaankaan toisia lapsiaan.
Janen nuorimmat sisaret rupesivat jakamaan morsiamen onnea ja etuja keskenään. Mary toivoi saavansa vapaasti käyttää Netherfieldin kirjastoa, ja Kitty kerjäsi hartaasti, että Jane kaikin mokomin panisi toimeen tanssiaisiltoja talven kuluessa.