"Hän vuodatti minun sydämeeni uutta toivoa", kertoi Darcy, "kun tuskin uskalsin enää toivoa mitään. Minä tunsin siksi hyvin sinun luonteesi, että jos olisit todella järkkymättömästi päättänyt hyljätä minut, niin olisit sen suoraan sanonut Lady Catherinelle."

Elizabeth punastui ja nauroi vastatessaan: "Niin, kyllä kai sinä todellakin tunsit tarpeeksi minun suorasukaisuuteni, jotta voit tuon uskoa. Kun kerran olin solvannut sinua itseäsi niin hirvittävästi vasten silmiä, niin en tietystikään surkeillut vähääkään loukatessani sukulaistasi."

"Mitä sinä minusta sanoitkin, sen kaiken minä hyvin ansaitsin. Vaikkakin sinun syytöksesi onnahtelivat, koska ne perustuivat suurelta osalta väärinkäsitykseen, niin oli minun käyttäytymiseni sinua kohtaan siihen aikaan sellainen, että se ansaitsi mitä vakavimpia moitteita. En itsekään voi muistella sitä hirmustumatta."

"Älkäämme huoliko kiistellä, kumpi meistä tuona iltana enemmän ansaitsi moitetta", sanoi Elizabeth. "Emmehän tainneet kumpikaan silloin käyttäytyä vallan laittamattomasti; mutta sen jälkeen olemme toivoakseni molemmat oppineet enemmän kohteliaisuutta."

"Minun ei ole niinkään helppo lohduttautua. Kun jäljestäpäin muistelen kaikkea mitä silloin sanoin, käytöstäni ja sävyäni koko tuon onnettoman keskustelun aikana, niin tunnen nyt ja olen jo tuntenut monet kuukaudet mitä sietämättömintä tuskaa. En koskaan unhota sinun moitettasi, jonka niin hyvin ansaitsin: 'Jos olisitte käyttäytynyt kunnianmiehen tavoin'. Juuri niin sinä sanoit! Sinä et tiedä, tuskin kykenet kuvittelemaan, kuinka se silloin ja jälkeenpäin on kiusannut minua; ja kesti hyvän aikaa, sen tunnustan, ennenkuin pystyin myöntämään sen oikeutetuksi."

"En minä osannut arvatakaan, että sanani tekivät sinuun niin syvän vaikutuksen. En voinut aavistaakaan, että voisit tuntea ne niin kipeästi."

"Sen kyllä kernaasti uskon. Sinä luulit minun olevan vailla vähintäkin säädyllisyyden tunnetta, sitä varmastikin luulit. Sinun kasvojenilmettäsi en ikinä unohda, kun sanoit, etten olisi kyennyt sen paremmin saamaan sinua hylkäämään kosintaani."

"Ah, älä huoli enää toistaa, mitä kaikkea silloin sanoin. Sen muisteleminen ei hyödytä mitään. Minä vakuutan sinulle pyhästi, että jo kauan olen syvästi hävennyt silloisia sanojani."

Darcy mainitsi kirjeestään. "Paniko se", hän kysyi, — "paniko se sinut ajattelemaan minusta vähän paremmin? Oliko sinun mahdollista sitä lukiessasi uskoa todeksi sen sisällys?"

Elizabeth selitti, minkä vaikutuksen kirje oli häneen tehnyt ja miten hänen kaikki entiset ennakkoluulonsa olivat sen johdosta alkaneet vähitellen haihtua.