"Voi rakkahin sisko, ole toki vakava. Minä haluan puhua aivan vakavasti. Anna minun viivyttelemättä saada tietää kaikki, mitä minun tulee tietää. Sanoppas ensiksikin, kuinka kauan sinä olet häntä rakastanut?"
"Se on tullut niin vähitellen, että tuskin itsekään tiedän, milloin se oikein alkoi; mutta luulenpa, että päivämäärä oli sama, jolloin ensi kertaa näin hänen kauniit tiluksensa Pemberleyssä."
Uusi harras toivomus, että hän toki pysyisi vakavana, tuotti kuitenkin halutun tuloksen; ja hänen onnistui viimein saada Jane vakuutetuksi tunteensa totisuudesta. Sen enempää ei vanhempi nti Bennet pyytänytkään.
"Nyt minä olen täydellisesti onnellinen", hän sanoi, "kun tiedän, että sinusta tulee yhtä onnellinen kuin minusta itsestänikin. Jo pelkästään siksi, että hän rakastaa sinua, olisin aina pitänyt häntä suuressa arvossa; mutta nyt, kun hän on Bingleyn ystävä ja sinun tuleva miehesi, olette vain sinä ja Bingley minulle häntä rakkaammat. Mutta, Lizzy, sinä olet ollut kovin kavala, liiaksi pidättyväinen minuun nähden. Kuinka vähän sinä kerroitkaan minulle kaikesta, mitä oli tapahtunut ja mitä tunsit Pemberleyssä ja Lambtonissa ollessasi! Kaiken, mitä siitä olen kuullut, olen saanut tietää toisilta enkä sinulta itseltäsi."
Elizabeth selitti hänelle salamyhkäisyytensä vaikuttimet. Hänen oli ollut vaikeata kertoa mitään siitä, mitä hän oli kuullut Bingleyn rakkaudentarinasta; ja omain tunteittensa sekasorto ja epämääräisyys oli saanut hänen yhtä visusti välttämään Darcyn nimen mainitsemista; mutta nyt hän ei voinut enää salata tämän tärkeätä osuutta Lydian surullisessa avioliittojutussa. Kaikki selvitettiin aivan selväksi sisarten kesken, ja puoli yötä kului onnellisessa tarinanpidossa.
"Herra siunatkoon!" huudahti rva Bennet seuraavana aamuna seisoessaan akkunan ääressä, "eikös tuo hirveä herra Darcy taaskin tule tänne rakkaan Bingleymme keralla! Mitähän se väsyttävä mies oikein ajatteleekaan, kun juoksee niin ahkeraan täällä? Enhän minä kutsunut häntä muuta kuin metsästämään tai muuten maleksimaan maillamme, mutta en suinkaan häiritsemään meitä ikävällä seuranpidollaan. Mitä me nyt hänen kanssaan oikein teemmekään? Lizzy, sinun pitää jälleen lähteä kävelemään hänen kanssaan, jottei hän ole Bingleyn vastuksina."
Elizabethin oli vaikea pidättää hymyään saadessaan niin mieluisen tehtävän; mutta samalla häntä suuresti loukkasi äitinsä hänen sulhasestaan käyttämät laatusanat.
Kohta herrain sisään käytyä katseli Bingley häneen niin kumman merkitsevästi ja puristeli hänen käsiään niin lämpimästi, ettei voinut epäilläkään, että hänellä oli jo asiasta tieto; ja täten salaisesti onniteltuaan uutta morsianta hän sanoi ääneen: "Kuulkaas, rouva Bennet, eikö teillä ole täällä vielä muita metsäpolkuja, joilla Lizzy voisi tänään jälleen joutua eksyksiin?"
"Minä neuvoisin herra Darcya ja Lizzyä ja Kittyä", sanoi neuvokas äiti, "lähtemään tänä aamuna Tammistomäelle. Sinne on oikein kaunis tie, eikä herra Darcy ole vielä koskaan nähnyt siltä avautuvaa näköalaa."
"Voihan se olla hyväksi molemmille toisille", huomautti Bingley, "mutta
Kittylle se varmastikin on liian pitkä kävelymatka. Eikö olekin,
Kitty?"