"Minä ihailen kaikkia kolmea vävyäni", hän sanoi. "Wickham on kukaties minun erityinen suosikkini; mutta luulenpa, että pidän sinun sulhasestasi aivan yhtä paljon kuin Bingleystäkin."
LX LUKU.
Elizabethin eloisuus oli jo palannut siihen määrään, että hän vaati sulhastaan tilille siitä, että tämä oli pystynyt milloinkaan rakastumaan häneen.
"Kuinka se sinussa oikein alkoikaan?" hän kysyi. "Minä voin hyvin käsittää, että kerran alkuun päästyäsi kykenet jatkamaan aivan ihastuttavasti; mutta sanoppas, mikä sinut ensi hetkellä oikeastaan sytytti?"
"Enhän minä voi määritellä hetkeä enkä paikkaa enkä katsetta enkä sanoja, jotka laskivat perustuksen minun 'syttymiselleni', niinkuin suvaitset sanoa. Ja siitä on jo niin pitkä aika, etten voi oikein muistaakaan. Sen vain tiedän, että olin jo täydessä menossa, ennenkuin kykenin tajuamaan, että todella olin alkanutkaan."
"Minun kauneuttani sinä ainakin kykenit alussa vastustamaan; ja mitä minun tapoihini tulee, niin ainakin käyttäytymiseni sinua kohtaan lähenteli aivan röyhkeyden rajoja, enkä minä koskaan puhellut sinulle muuten kuin pistelläkseni sinua tuhansilla tulikärkisillä neuloilla ja saattaakseni sinulle tuskaa. Ei, olehan nyt rehellinen; ihailitko sinä minua erityisesti minun nenäkkäisyyteni takia?"
"Sinun vilkkautesi takia sinua ihailin."
"Voit yhtä hyvin sanoa sitä ominaisuutta nenäkkäisyydeksi. Eikä se paljon muuta ollutkaan. Kas, juttu oli sellainen, että sinä olit ihan sairas toisten ylenpalttisesta kohteliaisuudesta, nöyristelevästä kunnioituksesta, virallisesta huomaavaisuudesta. Sinä inhosit kaikkia noita naisia, jotka alati lörpöttelivät ja keikailivat yksinomaan siksi, että kiinnittäisivät sinun huomiotasi itseensä. Heidän joukostaan minä pistin silmääsi senvuoksi, etten ollut ollenkaan heidän kaltaisensa. Jollet sinä olisi todella niin herttainen mies, niin olisit ruvennut iäti vihaamaan minua siitä hyvästä; mutta vaikka väkinäinen välinpitämättömyytesi minusta vaivasikin sinua, olivat tunteesi alati jalot ja oikeamieliset, ja sydämessäsi sinä inhosit noita edessäsi hännysteleviä ihmisiä. Kas siinä — nyt säästin sinulta kaiken muistelemisen ja luettelemisen vaivat; ja totta puhuen, tämä ei minusta olekaan hullummasti ajateltua. Tosin et sinä edes vieläkään tiedä minusta mitään hyvää — mutta kukapa sellaista joutaa ajattelemaankaan rakkautensa kirmassa!"
"Eikö sitten ollut mitään hyvää sinun hellyydessäsi Janea kohtaan, kun tämä makasi sairaana Netherfieldissä?"
"Rakkahin Jane — kukapa häntä kohtaan olisi voinut muuta ollakaan? Mutta rakenna siitä vain kaikin mokomin kunniapatsas minun hyveilleni. Kaikki minun hyvät ominaisuuteni ovat vapaasti käytettävissäsi, ja sinä saat puhaltaa ne niin mahtaviksi kuin suinkin haluat; mutta vastalahjaksi minä vaadin vapautta saada kiusoitella sinua ja riidellä kanssasi milloin vain tilaisuutta sattuu; ja nytpä minä alankin oitis ja vaadin sinua tilille siitä, miksi olit niin vastahakoinen notkistamaan pääsi ikeen alle? Mikä sinut sai niin aristelemaan minua, kun ensin kävit meillä ja perästäpäin kun olit täällä päivällisillä? Minkä vuoksi näytit niin välinpitämätöntä naamaa, aivan kuin et olisi välittänyt minusta yhtään vähääkään?"