"Herra Darcy on hyvin kärsimätön tapaamaan jälleen sisartansa; ja totta puhuakseni, me kaikkikin olemme miltei yhtä kärsimättömät siinä suhteessa. En voi tosiaankaan uskoakaan, että Georgiana Darcylla olisi vertaansa kauneudessa, sirossa käytöksessä ja kaikissa hienoissa naistaidoissa; ja Louisan ja minun kiintymystä häneen lujittaa salainen toivo, että kenties piankin tulemme yhdistetyksi häneen vielä läheisimmillä siteillä. En muista, olenko ennen virkkanut sinulle mitään ajatuksistani tästä asiasta, mutta tunnen, etten voi lähteä täältä uskoutumatta kokonaan sinulle, armahin ystäväni. Veljeni on jo ennenkin suuresti ihaillut neiti Darcya; nyt hänelle tulee tilaisuutta seurustella hänen kanssaan entistä enemmän ja tuttavallisessa kotipiirissä; Georgianan omaiset toivovat heidän avioliittoansa yhtä hartaasti kuin mekin; enkä usko, että sisarellinen puolueellisuus johtaa minut harhaan väittäessäni, että Charles kykenee valloittamaan minkä naisen sydämen hän vain tahtoo. Kaikki asianhaarat siis puolustavat tätä liittoa eivätkä mitkään seikat vastusta sitä; olenko siis väärässä, rakkahin Jane, kun lausun toivovani tuon tapauksen toteutumista, joka lupaa onnea niin monelle?"
"Mitä sinä tästä sanot, rakas Lizzy?" kysyi Jane. "Eikö kaikki ole sanottu kyllin suoraan? Eikö siitä käy päivän selvästi ilmi, ettei Caroline odota eikä toivo minua kälykseen; että hän on aivan vakuutettu veljensä välinpitämättömyydestä minun suhteeni; ja että jos hän on aavistanut minun tunteitani hänen veljeään kohtaan, niin hän tahtoo tässä mitä hienotunteisimmin varoittaa minua toivomasta turhia? Voiko mitään muuta päätelläkään?"
"Miksi ei voisi; minä ainakin ajattelen aivan toisin. Tahdotko kuulla?"
"Mitä hartaimmin!"
"Sanon sen sinulle lyhyesti. Neiti Bingley on huomannut veljensä rakastuneen sinuun, mutta hän toivoo neiti Darcya kälykseen. Siinä mielessä hän seuraa häntä Lontooseen, jossa hän tahtoo pidättää häntä niin kauan kuin suinkin ja toimia koko ajan sinua vastaan, kunnes saa veljensä mielen käännetyksi pois sinusta."
Jane pudisti päätään.
"Ihan totta, Jane, sinun pitää uskoa minua. Ei kukaan, joka on nähnyt teidät yhdessä, voi epäilläkään herra Bingleyn tunteita sinua kohtaan; ei ainakaan hänen sisarensa, siitä olen varma, sillä mikään pölkkypää hän ei ole. Jos hän olisi itse puoleksikin niin suuresti rakastunut herra Darcyyn, niin hän olisi jo tilannut hääpukunsa valmiiksi. Mutta juttu on tämä: me emme ole kyllin ylhäiset emmekä varakkaat kelvataksemme heidän rinnalleen; ja neiti Bingley on sitä halukkaampi naittamaan veljensä neiti Darcyn kanssa, koska hän toivoo, että yhden sisarusparin avioliitto raivaa tietä toisellekin ja että hän itse pääsee lyömään neiti Bourghin laudalta. Mutta ethän sinä, rakkahin Jane, voi vakavissasi kuvitella, että herra Bingley sen takia pitäisi sinusta vähemmän, että hänen sisarensa ihailee neiti Darcya; nähtiinhän, minkälaiset jäähyväiset hän sinulta otti viime tiistaina."
"Jos kumpikin ajattelisimme samalla tapaa neiti Bingleystä", vastasi Jane, "niin yhtyisin täydestä sydämestäni sinun mielipiteeseesi, ja minun olisi paljon helpompi olla. Mutta minä tiedän, että sinun perustelusi on väärä. Carolinen on mahdoton pettää tahallaan ketään; ja minun ainoa toivoni on, että hän on itse pettynyt huomioissaan."
"Se on oikein. Onnellisempaa ajatusta et olisi voinut saadakaan, koska et kerta ota lohtua minun ajatuksestani; usko vain kaikin mokomin, että hän itse on pettynyt ja arvostelee asioita sen vuoksi väärin. Sinä olet siten osoittanut hänelle kaikkea oikeutta ja kohtuutta, eikä sinun tarvitse enää hätäillä ja harmitella yhtään."
"Mutta, rakas sisko, voinko minä olla onnellinen, vaikka minua rakastaisikin mies, jonka kaikki omaiset ja ystävät toivovat hänen kiinnittävän mieltymyksensä toiselle taholle?"