Naksuttava seinäkello tyrkki viisariaan minuutti minuutilta. Onni
Kalvan sydän jyskytti yhä kovemmin.
VI.
Vihdoinkin hän seisoi äitinsä sängyn vieressä.
— Äiti, sanoi hän pimeään, — äiti!…
Hän kuuli äidin nousevan istualleen.
— Mitä sinä tahdot? sanoi äiti.
Onni korotti ääntään.
— Äiti, ei se ole totta, niinkuin te luulette! Minä yksin tiedän sen…
Äiti nousi vielä pystympään.
— Puhutko sinä unissasi vai oletko tullut hulluksi? Mikä ei ole totta?