Onni ojensi hänelle kätensä. Sitten hän suoraa päätä meni ovelle, kiersi avaimesta ja syöksyi pihalle.
— Hyvästi, eno, sanoi hän.
Jokin pojan äänenpainossa ajoi Iisakki-enon pelkissä alusvaatteissa hänen jälkeensä portaille. Mutta tuiskulumi pieksi häntä kasvoihin, hän näki vain mustan vilauksen, joka pujahti portista ja hävisi kaupunkiin vievälle tielle.
ISÄN TEILLÄ.
Nimettömille kaatuneille.
Kun raikuu kunnia sankarein, joilla kaulus kultaa hohtaa, yön maahan melusta paraatein suo silloin sun aatokses johtaa.
Humu juhlien lauluin, maljoineen
kun voiton miekkoja kultaa,
urotyön on päällä päättyneen
jo unhoituksen multaa.
Kun raikunut urhoille hurraa on
siks kunnes äänemme turtui,
niin muista: mies kuollut ja maineeton
etumaisna seisoi, murtui.
Niin aatoksiimme te astukaa,
te urhot unhon teillä,
kun rummut soi, liput hulmuaa
ikijuhlaa voiton meillä:
Nimet teidän ja loistoa mainetyön nimet toiset kohta peittää, kevät yksin vihreän seppelvyön yli hiljaisten hautain heittää.