* * * * *
Mutta yöllä vänrikki Brobeck istui päivystävänä upseerina puhelimen ääressä ja haukotteli. Oli äkkiä tullut seisaus paikallisesikunnan töihin, nyt ensimmäisten päiväin vimmatun kiireen jälkeen. Pelkkiä ikäviä järjestelyasioita! Painopiste oli siirtynyt kaupungista rintamalle, ja sodan hoiti pääesikunta. Hermot alkoivat laueta tavattomasta jännityksestään.
Hänen vastapäätään toisella puolella pöytää istui yksi pohjoisten taistelujen vapaaehtoisista, roteva suojeluskuntalainen, johtaja-asemassa toimiva, mutta jolla kuitenkaan ei vielä ollut mitään vahvistettua arvoa, yksi niistä monista, jotka olivat mukana kaikkialla ja kelpasivat joka paikkaan tässä ensimmäisessä, ihmeellisessä kilvoittelussa reippaiden siviilimiesten ja huonon sotaväen välillä. Suojeluskuntalainen puhui:
— Sen minä sanon, että jos Suomi nyt vapautuu, niin kyllä se suurelta osalta on pikkupoikain ansiota.
— Niinkö luulet!
— Varmasti! Esimerkiksi tuo Onni Kalpa. Siinä se on kiiliäinen. Olisitpas nähnyt hänet Oulussa. Luultavasti hän uskoo, etteivät luodit mahdu häneen, kun hän on niin pieni. Koko ajan hän pyöri Peltokankaan kintereillä ja kiljui ja ampui kuin intiaani. Kerran oli joutua satimeen eräällä pihalla, mutta pujahti pakoon. Eikä hän saanut naarmuakaan.
— Sanoitko Onni Kalpa? Sen se taisi nimekseen tokaista muuan pojan perkele, joka päivällä nelisti tänne esikuntaan. Suuri hevonen sillä oli ja peninkulmaiset pieksusaappaat. Ja kopea se oli kuin itse piru.
— Kyllä se sitten oli hän.
— Mutta mikä velikulta hän oikeastaan on? Väitti tulleensa omalla hevosellaan punaisten puolelta?
— Etkö ole kuullut sitä juttua. Juuri kun juna on lähdössä Ouluun, kiipeää siihen pieni poikanen, joka välttämättömästi tahtoo päästä tappelemaan. Valkoinen nauha sillä oli käsivarressa, kivääri selässä, ja ampua hän osasi. Muuten hän oli sen näköinen, kuin olisi hänet juuri kaivettu esiin lumppukasasta. Kukaan ei oikein tiedä, millä tavalla hän ilmestyi tänne valkoiselle puolelle. Helsingistä hän lie tullut punaisten mukana jonnekin rintamalle, mistä sitten kehvelsi hevosen ja kaikenlaista muuta varustusta ja lähti hölköttämään pohjoiseen minkä kavioista heltisi. Yksin ja omin päin ratsasti koko tämän pitkän matkan. Ja puolitoista ryssää kehuu nitistäneensä lähtiessään. Se puolikas oli vain tavallinen kotimaan punikki, selittää hän. Hän laskee näet aina ryssissä, hän…