* * * * *
Edellisenä päivänä oli kuljettu poltetun herraskartanon ohi. Savuavista raunioista joku löysi kuopan, joka osoittautui syvän kellarikäytävän suuksi ja joka sentähden puhdistettiin. Muun muassa kaivettiin esiin suuri määrä pulloja, ja pian saatiin täysi työ tukahduttaa juopottelun oireet miehistön keskuudessa.
Mutta eräässä hyljätyssä metsätorpassa istui kapteeni Karr ja joi.
Vartijakseen hän oli saanut erään ystävänsä jääkärivuosiltaan Saksassa.
Hän istui siellä jo toista vuorokautta.
Jo varhain aamupäivällä oli hänen hyvin humaltuneessa tilassa nähty kuljeksivan ympäri itseksensä naureskellen. Mutta nyt iltamyöhäksi oli ystävän kuitenkin onnistunut saada hänet pysymään paikoillaan ja melkoisesti selvenemäänkin. Ystävä oli kokenut mies ja tiesi tepsivän keinon palon sammuttamiseksi kuumiksi juoduissa hermoissa: niihin oli kaadettava samppanjaa, paljon mutta hitaasti. Hän siis erotti pois kaikki muut lajit pöydälle ja tuvannurkkaan ladotuista pullopattereista ja ryhtyi sovelluttamaan koetettua järjestelmäänsä muutamin kauniin sanoin siitä, kuinka sodan oikullisissa vaiheissa ennen kaikkea oli katsottava, että ehti juoda parhaat kulloinkin tarjoutuvat tavarat. Kapteeni vastusteli ensin, mutta mukautui kumminkin, ja koe hänen jättiläisruumiinsa suhteen onnistui täydellisesti. Hän joi ja joi, mutta ystävä ja vähitellen hän itsekin huomasivat hämmästyksekseen, että hän tunti tunnilta tuli yhä selvemmäksi.
Onni Kalpakaan ei saattanut olla huomaamatta tätä noituutta, maatessaan olkisylyksellä pienessä pimeässä peräkamarissa, jonka ovi tupaan oli auki. Hän ei vain ymmärtänyt, mistä se johtui. Pari tuntia sitten hän oli tullut torppaan katsoakseen, tarvitsiko hänen herransa palvelusta yöksi. Silloin kapteeni oli parkuen ja naama turvoksissa tulla hoiperrellut porstuaan, kietonut kätensä hänen kaulaansa, suudellut häntä ja haissut kuin olisi tuli käynyt keuhkoista. — Ainoa ystäväni! huusi hän, — minun ainoa ystäväni, miksi vihaat minua? — olen kyllä huomannut, että vihaat minua… Ja hän suuteli häntä taas. — Eikö ole parasta antaa pojan jo mennä, oli toinen upseeri sanonut. Mutta silloin kapteeni suuttui. — Poika jää tänne! huusi hän. — Hän on minun ainoa ystäväni, mutta hän vihaa minua, ja tänä yönä me juomme yhdessä!… Sitten hän oli vienyt Onnin tupaan ja omakätisesti kaatanut hänen kurkkuunsa lasillisen jotain hirveän väkevää ja höystettyä, mikä saattoi hänet horjahtamaan huomioasennossaan. — Istu ja juo ja sano setä, oli hän käskenyt. Mutta kun Onni jatkuvasti seisoi asennossaan ja se toinen upseeri taas tuli väliin, sanoi kapteeni viimein: — Vai niin, no, niin no, mene sitten vain nukkumaan, lapseni, — mutta tästä torpasta hän ei saa poistua — sillä minä tunnen, että — on parempi olla — jos poika pysyy täällä… Ja kapteeni otti häntä taas kaulasta ja luovi hänen kanssaan viereiseen kamariin, jonne hän oli käskenyt tuomaan olkia yösijaksi. — Nuku, nuku, lapsosein, hyräili hän. — Sinun on suojeltava minua tänä yönä — oven pitää olla auki…
Tämä oli tapahtunut vain pari tuntia sitten. Silloin oli kapteeni niin juovuksissa, että kun Onni paneutui oljille, hänen huumaantuneessa päässään välähti ajatus poliiseista, joita ennen aikaan oli olemassa. Mutta nyt tuntui kuin olisivat viinanhöyryt jo haihtuneet koko talosta. Onnin oma pää oli selvennyt, ja tuvan pöydän ääressä istui kapteeni yhä suorempana ja hiljaisempana. Pikemminkin oli nyt hänen toverinsa äänekkäämpi heistä.
Pöydällä herrojen välissä paloi pullon suuhun pistetty kynttilä. Kun kapteeni ojensi suutaan liekkiä kohti sytyttääkseen savukkeensa, saattoi Onni nähdä, että hänen kasvonsakin olivat muuttuneet. Pahin turvotus oli painunut pois, mutta hän ei milloinkaan ollut näyttänyt niin sekä surullisen että ilkeän näköiseltä kuin nyt. Näytti kuin hän koko ajan olisi pureskellut jotakin, jota hän turhaan koetti niellä.
Hän löi lasin kiivaasti pöytään.
— Terve! sanoi hän. Itse sinä et juo mitään, senkin kettu. Luuletko, etten ole huomannut sinun kaatavan kaikki pöydän alle — katso nyt, tuolla se juoksee — petoksesi. Jos tätä menoa jatkuu, pääsemme kohta uimaan. Ja minut sinä olet noitunut selväksi jollakin helvetin tempulla. Luuletko minulla nyt olevan paremman olon selvänä kuin humalassa, mitäs?
— Emmekö jo pian käy makuulle? ehdotti ystävä. Jos näin jatkamme…