Nyt löi agitaattori nyrkkinsä pöytään viimeisen kerran. Hiki valui virtoina hänen kalpeilta kasvoiltaan, joita hän pyyhki verenpunaisella nenäliinalla. Hän huohotti raskaasti, sytytti uuden paperossin ja ojensi kahvikuppinsa täytettäväksi.
Äiti kaatoi siihen, mutta hänen kätensä vapisi nyt vielä ankarammin. Hänellä oli kirjavia pilkkuja poskissa ja oli sen näköinen, kuin olisi tahtonut lyödä jotakuta.
Ikkunan ääressä istui Iisakki-eno kuten äskenkin, imi piippuaan ja murisi jotain itseksensä. Eivät olleet helliä ne katseet, joita äiti häneen sinkosi.
— Niin, niin, sanoi äiti. Kunpa vain onnistuisimme! Moni omistammekaan ei tahdo meitä ymmärtää.
Agitaattorin voimat olivat tyystin lopussa. Hiljaa ja väsyneesti hän vastasi:
— Älkää olko levoton. Sanoinhan jo, ettemme jää yksin mekään. Me saamme miljoonia venäläisiä tovereita puolellemme. Heidän asiansa eivät vielä ole aivan selvät. Mutta kohta, kohta…
Onni oli istunut ovensuupenkillä. Nyt hän uskalsi mennä Iisakki-enon luo. Paljon ajatuksia vilisi hänen päässään, mutta yksi ainoa, joka johtui vatsasta, karkoitti vähitellen kaikki muut: eikö jo saisi illallista?
Agitaattori iski häneen terävät silmänsä. Niissä välähti uusi ajatus.
Hän vetäsi syvät savut, joi pohjaan kahvinsa ja kääntyi äidin puoleen.
Tämä on kai poikanne. Täysi mies kantamaan kivääriä, sitten kun tarvitaan. Arvelenpa hänelläkin olevan jotain kostettavaa. Sitähän meillä on kaikilla, meidän on kiitettävä vuosisatojen kärsimyksistä. Mutta juuri tuolla pojalla, luulen ma, on aivan omat syynsä upottaa hiukan lyijyä porvarisläskiin… Siltä kuoli isä räjähdysonnettomuudessa, on minulle kerrottu. Onnettomuus … niin, siksihän sitä sanotaan … eikä se kenenkään syy ollut, ei tietysti. Mutta sanokaapas, onko herrojen tapana kuolla räjähdysonnettomuuksissa! Onko kukaan kuullut ainoastakaan herrasta, joka olisi kuollut sillä tavalla? Ei, kyllä ne tapaturmilta itsensä varjelevat. Mutta meidät sen sijaan pannaan kaikille vaarallisille paikoille, herrojen vehkeisiin. Ensin me elämme kuin koirat ja kuolemme sitten kuin teuraat. Entäs kuinka teidän kävi? Puille paljaille, kuten tavallista. Ajatelkaa asiaa tarkemmin. Porvarit ovat opettaneet meidät kutsumaan sitä onnettomuudeksi. Mutta minä sanon teille, että sellainen onnettomuus on miesmurha. Älä unohda, poika, että herrat tappoivat isäsi!
Onni Kalpa nousi ylös. Hän meni suoraa tietä ulos ja unohti lakkinsa penkille.