He yhteen iskivät, nuo jättiläiset, pidempi toinen, toinen leveämpi. He karjuivat kuin ärsytetyt karhut, ja orhi pillastui, vaan suistui ojaan. He lunta pöllytellen vierähtivät maantieltä metsään, nietosten ja puiden keskellä kamppaillen ja karjahdellen yhä ja kieriskellen kallioilla. Nyt vaikenivat. Kaatohonkaa vasten on alla Pankari ja päällä renki, painaen tämän rintaa polvellansa. »Nyt, piru, sulle maksan sian hinnan…!»

Hän veti puukon, nosti käsivarren, vaan hämmästyen pidättikin iskun; hän nosti puukon uudelleen, ei lyönyt. »Rohkea olet saatanasti, mies, et silmää räpäytä — säästän puukon!» Ja Markus työnsi tuppeen sen, vaan nauroi pilkallisesti: »Ehkä olet kyllin kolhittu, senkin karju, niinpä sitten vien sinut paikkaan, jossa kipu lientyy.»

Hän raastoi tielle lyödyn miehen, joka loukkaantuneelta näytti, joka ähki ja kättään tuskin liikuttamaan pystyi. Hevosen sitten ojasta hän auttoi, toi kiekkonsa ja turkit Pankarin ja sovitti ne rekeen huolitellen. Viimeksi isännän hän perään nosti ja viereen istahti ja ohjiin tarttui. »Naisesi luokse ajan sinut nyt… Hei, Ville, juokse, vanha veikkoseni!»

Karkua täyttä mentiin. Vauhko orhi pyyhälsi alamäkeen tuulispäänä, vaahtoa pärskyi siitä pyryn halki, ja metsät vilahteli usvain lailla. Alaspäin aina, alas painui tie, ja ohjat kireällä Markus hihkui ryöppyä kohden, joka heidät saarsi.

Nyt hiljensi hän vihdoin. Metsä loppui, ja lakeuden tasahanki alkoi. Kappale vielä. Näkyi kirkkomaa ja paljaat, tuulen tuivertamat koivut ja portti kullattuine silmineen, nyt ruosteessa — se oli varmaan auki… Hän hiljensi, hän käänsi oikealle, sivalsi orhia — ja sisään mentiin aukosta muurin keskeen ristien, kummulle lumiselle kunnes resla komean rautaristin viereen juuttui. »Naisesi luokse jätän sinut nyt…»

Hän nosti lautamiehen ylös reestä ja pani hänet varovasti hankeen, ristiä vasten nojalleen. Sen jälkeen hän otti närekiekon, aukoi sen ja kietoi miehen kaulan ristiin sillä kuin häpeällisesti kahleisiin.

»Rauhassa istu, senkin kesy karju, ja varro, kunnes apu ehtii tulla kylästä, toivon että viihdyt tässä…» Hän turkit kietoi hyvin vangin ylle, ohjaksiin tarttui, rekeen istuutui ja hyvästiksi nyökkäsi ja lähti.

* * *

Pankarin orhi täyttä laukkaa saapui valjaitta kotiin niinkuin viestin tuoja, ankarat piiskanjäljet pakaroissa. Havaittiin heti tapahtuneen jotain. Väkeä lähti etsimään ja orhi opasti heidät kirkkomaalle. Portin keskellä seisoi tyhjä reki siellä, sisälle viitaten. Ja kirkkomaalta keskeltä hautain vihdoin löydettiin. Vaimonsa hautakummun päällä istui Pankari ristiin kytkettynä kiinni, lumettuneena koiraturkeissansa. Murtunut oli pari kylkiluuta ja toinen käsi, eikä puhe käynyt.

Varoen kuljetettiin hänet kylään, lääkäri kaupungista noudettiin. Ja viikkokaudet kuumetta hän poti, kevääksi vasta toipuin ennalleen. Häät, jotka piti pääsiäisnä viettää, sai äitimuori siirtää kesään saakka. —