MARIE: Se on vaan oikku.
GASTON: Oikku! joka ehkä on alkanut jo ennen avioliittoamme.
MARIE: Ei, siitä on vaan kolme päivää (Gaston tekee liikkeitä). — Kuule toki; se ei ole rikoksellinen.
GASTON, (itsekseen): Ei vielä — oh! Jumalan kiitos!
MARIE: Ja sitten, katso, olen aina niin yksin — sinä olet koko päivän toimistossasi — ja, on tuntunut usein kuin puhelisin sinun kanssasi.
GASTON: Se on kauhistuttavaa — — ja sinä uskot, että minä — — —.
MARIE: Ah! jospa sinä voisit tässä suhteessa olla niinkuin muutkin?
GASTON: En koskaan! ja kuka mahtaa olla sinun kurjan intohimosi esine — —?
MARIE, (keskeyttäen hänet): Älä suutu!
GASTON: Minä hänet muserran!