GASTON: Valmis — mikä — mikä on valmis?
MARIE: Olet valmis lähtemään, mutta mikä sinun on? — — (Gaston katselee häntä tarkasti) Tässä vielä hansikkaasi, — ja äläkä tule myöhään päivälliselle — Ja kun tulet, niin soita kovasti, sillä kun olen täällä sisällä, en aina kuule.
GASTON: Ja sinä tahdot jo ehkä edeltäkäsin tiedon?
MARIE: Tietysti! — mutta mikä sinun on?
GASTON: Marie! (puristaa häntä kädestä) hyvästi! (poistuu kiirehtien).
MARIE: Näkemiin.
XII KOHTAUS.
MARIE, (yksin): Kyllä hän näkyy epäilevän! en uskaltanut katsoa häntä silmiin — — en tiedä miksi, mutta hänen mietteensä ja epäilyksensä tekivät tämän aamiaistunnin kauhistuttavan pitkäksi — siksi ehkä, että hän yhtenään etsi riitaa, ja tahtoi viivytellä kotona, juuri nyt kun paloin halusta saada jäädä yksin — Oh! vihdoinkin (menee lukitsemaan oven perältä) saan antautua paheelleni, eihän minulla ole kuin yksi ainoa ja sekin niin viattoman viehättävä (katselee ympärilleen vetää sikarin taskustaan) kas tässä se on. Pian pian kun kerrankin olen yksin (sytyttää kynttilän). Minua pelottaa! jospa mieheni löytäisi meidät yhdessä — hän heittäisi meidät molemmat ulos akkunasta, niin hän sanoi — ah — (sytyttää sikarin) kas noin — (koputetaan ovelle) Taivas varjele! (koputetaan kovemmin) kuka siellä (vapisee pelosta).
XIII KOHTAUS.
Gaston. Marie.