STOOL (pidättäen häntä). No, mutta jäähän toki tänne!
KLAARA. Pitää tutkia, ennenkuin tuomitsee.
Seitsemäs kohtaus.
Entiset. Keikkanen.
KEIKKANEN. Mutta kapteeni, kapteeni — kuulkaahan, kapteeni! Minne te jäitte? — Voi teitä armotonta! Te luovuitte minusta ja saatoitte minut siten naisten seuraan — niin, aivan hienojen naisten seuraan — ja tämmöisessä matkapuvussa — silmät ja korvat tomua täynnä. — Kapteeni! Te olette minut paulaan houkutellut — ja minun pitää senvuoksi hävetä — — mutta miksikäs häpeänkään! Olemmehan me kaikki tomua. Hahaha! Te olette myöskin pelkkää tomua, kapteeni!
KLAARA (hiljaa). Hyvimpä hän näyttää kummalliselta!
AINI (hiljaa). Huomaatteko sen?
STOOL. Sallitteko, että minua — — —
KEIKKANEN. Esittelisitte, ai'otte kai sanoa? Ei — sitä ei tarvis. — Minun sydämeni on hirveän maneitillinen. Se arvaa esineet, vaikka silmiäkin huikasee. (Klaaralle). Oi, mikä jumalallinen olento! — Oikein ylevä Jumalatar — — varsin hyvin säilynyt kylkikappale tästä rotevasta koti-jumalasta! Te olette varmaan rouva Stool — älkää kieltäkökkään, te olette ihan varmaan rouva Stool. — Ja minä olen nuori Keikkanen.
(Kumartaa).