Toukka nakertaa poratessaan käytävään jauhemaisen aineen aina viimeiseen hiukkaseen saakka pois. Päästyään herneen pintaan se lopettaa työnsä. Ohut, puoleksi läpinäkyvä kuori jää vuodeuutimeksi. jonka takana muodonvaihdos tapahtuu, jää peitteeksi, joka suojelee kammiota syrjäisiltä pahanilkisiltä tungettelijoilta.
Tämä kalvo on ainoa este, joka on täysimuotoisen kärsäkkään rikottava tullessaan ilmoille. Helpoittaakseen vielä rikkomistakin toukka uurtaa kalvon reunan ympäri hienon kourun, joten hyönteisen ei tarvitse kuin työntää hartioillaan ja kohottaa päällään, niin sulkukalvo nousee kuten laatikon kansi. Ulkoapäin katsoen näyttää aukko pyöreältä, tummalta täplältä herneen pinnalla, tummalta siksi, että sisässä oleva hyönteinen kuultaa ohuen kalvon läpi. Mitä siellä sisässä tapahtuu, ei voi nähdä, sillä kansi sulkee kolon kuten himmeäksi tahkottu lasilevy.
Todellakin viisas keksintö tämä kansi, joka suojelee vierailta anastajilta, laskuovi, jonka hyönteinen saa ajan tullen hartioillaan kohotetuksi pois. Onkohan sen keksimisestä kunnia tuleva kärsäkkään toukalle? Työskenteleekö toukka todellakin ennakolta mietittyjen ja harkittujen suunnitelmien mukaisesti? Se olisi liian suurta kärsäkkään aivojen teoksi. Ennenkuin mitään päätämme, annamme kokeiden puhua.
Kuorin herneen, jossa on kärsäkästoukka, ja suojelen sen liian pian kuivumasta sulkemalla sen lasiputkeen. Toukka syö sitä kuten koskematontakin hernettä ja alkaa vähitellen valmistaa täysimuotoisen hyönteisen ulostulokäytävää. Mitähän nyt tapahtuu sillä hetkellä, jolloin toukka tavallisesti tapojensa mukaan lakkaa kaivamasta tuntiessaan katon päänsä päällä tarpeeksi ohueksi? Sen pitäisi tietysti jättää herneen päällimäisin kerros puhkaisematta suojaksi kotelolle. Mutta niin se ei tee, vaan kovertaa käytävänsä aivan pintaan, joten aukko jää peitteettä. Kolo on yhtä leveä ja yhtä hyvin porattu kuin kuorellistenkin herneitten kolot. Suojaamistarkoitus ei ole muuttanut työtapoja tavallisuudesta poikkeaviksi. Toukka ei ole välittänyt siitä, että näin avonaiseen asuntoon voivat viholliset tunkeutua.
Sitä se ei ajattele myöskään silloin, kun se keskeyttää työnsä kuorellisessa herneessä, vaan se keskeyttää pikemminkin sentähden, että kuoressa ei ole sitä miellyttäviä jauhoisia aineita. Keittäjättäretkin poistavat suolistossa sulamattomat ja arvottomat herneiden kuoret siivilöimällä hernemuhennoksen. Samoin hylkii kärsäkästoukkakin nahkeita kalvoja eikä nakerra niitä puhki, kun ne eivät sitä miellytä. Ja tästä vastenmielisyydestä on seurauksena pikku ihme. Hyönteisellä itsellään ei ole logikkaa, vaan se tottelee itsetiedottomasti korkeampaa logiikkaa, tietämättä taidoistaan sen enempää kuin kiteytyvä aine, joka järjestää atomipataljoonansa mitä ihmeellisimmällä tavalla.
Elokuun kuluessa, joskus aikaisemmin, joskus myöhemmin, tulevat edellämainitut tummat täplät huomattaviksi yksi kunkin herneen pinnalla. Useimmat näistä aukenevat syyskuussa. Kiekkomainen, kuten kourupuralla tehty kansi irtautuu ja putoaa maahan, joten käytävän suu jää avonaiseksi, ja juuri täysimuotoiseksi kehittynyt kärsäkäs tulee ulos.
Sää on erinomainen. Kasvit kukoistavat sateen elvyttäminä, ja hernesiirtolan asukkaat vierailevat niissä syksyn iloja viettäen. Kun saapuu talvi, vetäytyvät kärsäkkäät talviasuntoonsa johonkin piilopaikkaan. Toiset, yhtä monet, eivät kiirehdi pois syntymäherneestään, vaan jäävät sinne koko koleaksi vuodenajaksi kannen alle, jota ne tietysti eivät pudota pois. Komeron ovi ei liiku saranoillaan, toisin sanoen, kansi ei murru irti reunakourustaan, ennenkuin taas seuraavana keväänä ilmat lämpenevät. Silloin nämäkin myöhästyneet ryömivät asunnoistaan, yhtyvät jo syksyllä kehittyneitten parveen, ja kaikki ovat valmiit herneiden kukkiessa jatkamaan sukuaan.
Edellisestä selviää, että tuleentuneitten herneitten mukana korjataan myös niissä koteloituneet hernekärsäkkäät aittoihin ja viedään sieltä ruokapatoihin. Silloin ovat siis jo herneet vahingoittuneet, eikä vahinkoa voi enää parantaa, mutta se ei myöskään onneksi suurene, sillä kärsäkkäät eivät tunkeudu uusiin herneisiin, vaan ne ajan tullen lentävät pois, jos pääsevät, päinvastaisessa tapauksessa kuolevat herneiden joukkoon.
Kärsäkäs ei ole pysyväinen aittojen asukas. Se tarvitsee raitista ilmaa, aurinkoa ja puutarhojen vapautta. Se halveksii kuivia palkoja, mutta imee ulkona kukista muutamia mesipisaroita pienellä kärsällään. Aitoissa ei siis sinne vietyjen kärsäkkäiden luku lisäänny, vaan tämän pahan alkujuuret ovat haettavat ulkoa puutarhoista, siellä olisi hyönteistä väijyttävä ja vainottava. Ihminen on kuitenkin melkein voimaton hävittämään kärsäkästä, siksi paljon niitä on, siksi pieniä ja piiloutuneita ne ovat. Puutarhuri sadattelee ja kiroilee, mutta siitä ei hernekärsäkäs välitä, vaan jatkaa häiriytymättä kymmenystensä kokoamista. Onneksi on ihmisellä apulaisia, jotka ovat häntä kärsivällisempiä ja tarkkanäköisempiä.
Elokuun alkuviikoilla, jolloin kärsäkkäät valmistautuvat tulemaan ulos herneistä, näen muutaman pienen ampiaisen (Chalcidiae-heimoa) suojelemassa herneitä. Näitä ihmisen pieniä liittolaisia tulee joukoittain lasiastioissani olevista kärsäkkäitä sisältävistä herneistä ulos. Naaraan pää ja keskiruumis ovat punakeltaiset, takaruumis musta ja sen päässä pitkä munanasetin. Hiukan pienempi koiras on mustapukuinen. Molempien sukupuolien jalat ovat punertavat ja tuntosarvet rihmamaiset. Tullakseen ulos herneestä tekee kärsäkkään vihollinen itse aukon siihen kanteen, jonka kärsäkkään toukka on jättänyt peitteekseen. Kärsäkästoukka on valmistanut tuhoojalleen uloskäytävän. Kun tämän tietää, niin arvaa lopun.