Sääressä on niinikään kaksiteräinen saha, jonka hampaat ovat pienempiä, lukuisampia ja tiheämmässä kuin reiden sahassa. Sääri on hyvin liikkuva, ja sen päässä on iso, sirpinmuotoinen koukku, niin teräväkärkinen kuin neula. Useasti on sattunut, että kun vain toinen käteni on ollut vapaa ja olen sillä ottanut kiinni sirkan, on se näpistänyt niin kovasti, että minun on täytynyt pyytää toisia irroittamaan itsepäinen elukka sormestani.
Levätessään pitää sirkka näitä näköään viattomia aseita kokoonkäännettyinä ja rintaa vasten painettuina. Silloin se onkin kuin rukoileva hyönteinen ja se asento on sille nimenkin antanut. Mutta kun saalis tulee lähelle, on rukous lopussa. Sirkka ojentaa äkkiä eturaajansa kolme pitkää osaa, joten päässä oleva koukku ulottuu kauas. Koukulla se lävistää otuksen ja vetää sen molempien sahojen väliin. Pihdit puristuvat kuten kyynärvarsi olkavartta vasten, ja neljän hammasrivin väliin joutunut hepokatti, heinäsirkka, vieläpä vahvemmatkin hyönteiset ovat ehdottomasti hukassa. Ei epätoivoinen rimpuileminen eikä potkiminen voi niitä enää päästää irti näistä hirmuaseista.
Luonnossa on tarkka havaintojen teko rukoilijasirkan elintavoista mahdoton, mutta sen vankina pitäminen ei ole vaikea. Se on hyvin tyytyväinen elämäänsä häkissä, jos se vain saa tarpeeksi ravintoa. Jos sille antaa vaihtelevaa ruokaa ja joka päivä uutta, niin pensaikosta muuttaminen ei ollenkaan sitä vahingoita.
Häkkeinä minulla on tusina metalliverkkokupuja, joista jokainen on hiekkalaatikossa. Kuiva ajuruohokimppu ja kiviliuska ovat ainoana kalustona. Kaikki nämä majat ovat laboratorioni suurella pöydällä, johon aurinko paistaa suurimman osan päivää. Toiset vangit ovat yksitellen, toisia useampia kussakin häkissä.
Elokuun loppupuolella alkaa nähdä hyönteisiä kuloutuneessa heinikossa ja pensastoissa teiden varsilla. Naaraat, joiden takaruumis on jo paksuna, tulevat päivä päivältä yleisemmiksi. Niiden hoikat koirastoverit ovat sen sijaan jokseenkin harvinaisia, ja minulla on usein täysi työ hankkiessani naaraille pareja, sillä näillä kääpiöillä on suuri ja surullinen menekki häkeissä. Jättäkäämme kuitenkin nämä kuvaukset tuonnemmaksi ja puhukaamme naaraasta.
Rukoilijasirkkanaaraat ovat oikeita suursyömärejä, siksi niiden elättäminen kuukausimääriä ei ole suinkaan helppoa. Melkein joka päivä on muonavarasto uudistettava, sillä suurin osa on jonkun maistiaispalan jälkeen halveksien heitetty syrjään. Luulen, että sirkka on tarkempi synnyinpensaikossaan ja syö siellä, jollei riistaa ole runsaasti, kaikki kiinnisaamansa. Mutta minun häkissäni se on tuhlaavampi, usein se pudottaa ja hylkää muutaman suupalan syötyään hyvän otuksen. Siihen näyttää olevan syynä ikävä vankeudessa.
Jaksaakseni täyttää nämä herkuttelun vaatimukset on minun turvauduttava apulaisiin. Pari, kolme naapurieni pikku tyhjäntoimittajaa keräilee joka aamu ja ilta, voileipä tai meloniviipale palkkionaan, heinäsirkkoja ja hepokatteja nurmikoilta, ja minä puolestani teen joka viikko haaveineni retken voidakseni tarjota ruokavierailleni erikoista riistaa.
Näiden valiopalojen tarkoituksena on osoittaa, miten pitkälle rukoilijasirkan rohkeus ja voima riittää. Valikoimaan kuuluu syöjäänsä suurempi tuhkanharmaa matkasirkka (Pachytylus cinerascens Fab.); valko-otsainen hepokatti (Decticus albifrons Fab.), jonka leuat ovat niin vahvat, että saa varoa sormiaan; omituinen nokkasirkka (Tryxalis) piippolakki päässä ja viinihepokatti (Ephippigera), viulunkitkuttaja, joka kantaa sapeliaan pönkkämahansa alla. Tähän riistalajitelmaan lisättäköön vielä kaksi hirmua: silkkiristihämähäkki, jonka takaruumis on kiekonlitteä, ja tavallinen pullearuumiinen ristihämähäkki.
Tuskin on epäilemistäkään, että rukoilijasirkka vapaudessaanko uskaltaa tarttua näihin vastustajiin, koska olen sen häkissä nähnyt rohkeasti hyökkäävän kiinni kaikkeen, mitä sille annan. Näiden vaaralliseen metsästykseen ei sirkka ryhdy yhtäkkiä, vaan sen täytyy vähitellen totuttautua. Näyttää kuitenkin siltä, että sirkka verrattain harvoin käy käsiksi tämmöisiin otuksiin, usein erehdyksessä, jota se kai saa jälestäpäin katua.
Tavallisemmin joutuvat pyyntijalkojen pihteihin sirkat, perhot, sudenkorennot, suuret kärpäset, kimalaiset ja pienemmät hyönteiset, mutta häkissäni se ei koskaan pakene vaarallisempiakaan otuksia. Ennemmin tai myöhemmin joutuvat hämähäkki, matka- ja nokkasirkka sekä hepokattikin tuon hurjan metsästäjättären sahojen väliin, niiden piikkien ja koukkujen puhkomina. Tämmöinen kaksintaistelu on kertomisen arvoinen.