"Niin, parempaa ei ole."
"Siinä kaikki?"
"Siinä."
Keskustelu ei jatkunut. Näytti siltä kuin Pasteur ei tuntisi tätä vahvasti höystettyä juomaa, jota kansa kutsuu nimellä "la vache enragée" (raivostunut lehmä). Jos minun viinikellarini, vanha tuoli ja tyhjältä kumahtava pullo, ei kertonutkaan hiivan tappamisesta lämmön avulla, niin se puhui kauniisti toisia asioita, joita minun kuuluisa vieraani ei näyttänyt ymmärtävän. Hän ei huomannut mikrobia, erästä kaikista pahimpia, sitä, että kova onni tukahduttaa hyvän tahdon.
Ikävästä kellarivälikysymyksestä huolimatta minua ihmetyttää hänen varma luottamuksensa omaan itseensä. Hyönteisen muodonvaihdos on hänelle outo, ensi kerran hän näki kotelokopan ja kuuli, että sen sisässä on jotain, josta tulee perhonen. Hän ei tiedä mitään siitä, minkä jo pahaisinkin koulupoika tietää. Ja tämä aloittelija on mullistava silkkimatoviljelysten terveydenhoidon, hän on mullistava koko lääketieteen ja yleisen terveysopin.
Hänen aseenaan on ajatus, joka ei välitä yksityiskohdista, vaan pitää silmällä kokonaisuutta. Mitä häntä liikuttaa muodonvaihdos, toukat, nymfit, kotelokopat ja tuhannet muut hyönteistieteen pikkusalaisuudet! Hänen vaikean tehtävänsä ratkaisulle on ehkä parempi olla niitä tietämättä. Ajatukset pysyvät itsenäisempinä ja säilyttävät paremmin rohkean lennokkuutensa, liikkuminen on vapaampaa, kun sitä eivät sido tunnettujen asioiden talutusnuorat.
Kotelokopista, joiden Pasteur ihmeekseen kuuli heläjävän, saamani erinomaisen esimerkin rohkaisemana olen koroittanut tietämättömyysjärjestelmän säännöksi tutkiessani hyönteisten vaistoja. Luen hyvin vähän. Kirjojen hankkimisen joka tulee niin kalliiksi, ettei varani siihen riitä ja toisilta kyselemisen asemesta minä olen tutkimusteni esineiden kanssa kahden kesken siksi kuin saan ne puhumaan. En tiedä mitään. Sitä parempi, sillä silloin ovat kysymykseni vapaat. Tänään tutkin tähän tapaan, huomenna päinvastaiseen, aina seuraten saamiani selityksiä. Ja jos sattumalta avaan kirjan, niin pidän huolta siitä, että henkeni saa tarpeeksi sijaa epäilyksille.
Jos minä olisin luopunut tästä varokeinosta, niin olisin menettänyt vuoden skorpionihavaintojeni ajasta, kuten jo sanoin. Lukemaani tiedonantoon luottaen en odottanut ennen syyskuuta skorpionipoikasten syntymistä, mutta se tapahtuikin jo heinäkuussa. Tämän todellisen ja ennustetun aikamäärän eron luulen johtuvan ilmaston erilaisuudesta, minä teen näet havaintoni Provencessa ja tiedonantajani, Leon Dufour, Espanjassa. Huolimatta mestarin suuresta asiantuntemuksesta olisi minun pitänyt olla varuillani. Minä en niin tehnyt, sillä musta skorpioni ei ollut minua vielä opettanut. Voi, kuinka oikein Pasteur teki, kun ei ollut ottanut selkoa koteloista.
Tavallisia skorpioneja, jotka ovat pienempiä ja vähemmän eloisia kuin kenttäskorpionit, pidin vertailun vuoksi kohtalaisen isoissa lasiastioissa työhuoneeni pöydällä. Kun ne ottivat vähän tilaa ja niitä oli helppo tutkistella, tarkastin niitä joka päivä. Aamuisin ennenkuin kirjoitin tietoja muistikirjaani, en lyönyt laimin kohottaa lasien päälle pantuja pahvipalasia ja ottaa selkoa yöllisistä tapauksista.
Kun taaskin heinäkuun 22:na päivänä noin kello kuusi aamulla nostin pahvia, näin sen alla emon ja sen selässä joukon poikasia, kuten minkäkin valkean vaipan. Se oli yksi niitä mieluisia ilon hetkiä, jotka korvaavat tutkijalle hänen vaivansa. Ensimäisen kerran näin skorpioniemon poikasineen. Poikaset olivat syntyneet yöllä, sillä eilen oli emo vielä yksin.