Mihin teidät sijoittaisin ja miten teitä ruokkisin? Ero on paras, vaikka teitä jonkin verran kalpaankin. Jonakin päivänä vien teidät pois ja hajoitan teidät asumasijoillenne, kivikkoiselle rinteelle, johon aurinko niin lämpimästi paistaa. Siellä te tapaatte tovereitanne, tuskin teidän kokoisianne, jotka jo elävät yksin kukin oman, joskus vain kynnen levyisen kivisirpaleensa alla. Siellä te opitte paremmin kuin minun luonani taistelemaan ankaraa olemisen taistelua.
Skorpionin myrkky.
Hyökätessään pienien hyönteisten kimppuun, jotka ovat sen tavallisena ravintona, ei skorpioni juuri käytä myrkkyasettaan. Se tarttuu niihin pihdeillään ja pitää niitä nakerrellessaan suunsa lähettyvillä. Vain silloin kun saalis vastustamisellaan häiritsee ruokailua, kääntyy häntä ja lamauttaa uppiniskaisen pienellä pistolla. Saadakseni selville skorpionin myrkyn vaikutuksen niveljalkaisiin panin tilavaan, hiekkapohjaiseen lasiastiaan ensiksi tarantelin (Lycosa narbonensis Latr.) kenttäskorpionin kanssa yhteen. Kumpikohan näistä, joilla kummallakin on myrkkyaseet, pääsee voitolle ja saa toisen syödyksi? Taranteli ei tosin ole niin vahva kuin skorpioni, mutta sukkelampi liikkeissään, joten se voi tehdä hyppyjä ja odottamattomia hyökkäyksiä nopeammin kuin vastataistelija. Menestymisen mahdollisuudet näyttävät olevan siis tarantelilla.
Lopputulos ei kuitenkaan vastaa edellytyksiä. Niin pian kuin taranteli huomaa vastustajansa, kohoo se pystyyn, aukaisee leukakoukkunsa, joiden kärjellä myrkkypisarat helmeilevät, ja odottaa pelottomana. Skorpioni lähestyy pienin askelin, pihdit ojennettuina. Näillä kaksisormisilla käsillään se tarttuu taranteliin. Taranteli aukoo ja sulkee turhaan leukojaan, se ei voi purra vihollistaan, sillä tämä pitää sen kaukana itsestään. Suuritta voimanponnistuksitta taivuttaa skorpioni häntänsä selän yli eteen ja työntää tikarinsa uhrin mustaan rintaan. Pistin jää haavaan joksikin aikaa, epäilemättä siksi, että myrkky ehtisi tarpeeksi vuotaa. Seuraus näkyy siinä silmänräpäyksessä: heti kun myrkkykoukku on tunkeutunut ruumiiseen, vetää tanakka taranteli jalkansa kokoon — se on kuollut.
Puoli tusinaa taranteleja pistää skorpioni samalla tavalla, ja aina seuraa kuolema yhtä pian. Tapettuaan se syö saaliinsa hetipaikalla aivan jalkojen nahkeisiin osiin saakka. Ruokailu kestää joskus kokonaisen vuorokauden. Ihmetellen kysyy, miten vatsaan, joka ei ole juuri saalista suurempi, on mahtunut semmoinen ravintomäärä. Nähtävästi voi skorpioni kauan paastottuaan ahtaa suolistonsa täpösen täyteen sopivan tilaisuuden sattuessa.
Myöskin kaikista suurimmat ja vahvimmat verkkohämähäkit, kuten ristihämähäkit, joutuvat skorpionin uhreiksi. Ne eivät edes koetakaan, pelästyttyään voimattomiksi, kietoa vihollistaan seittiinsä ja kuitenkin ne siten voisivat sen niin helposti hervaista. Verkoissaan ne pitävät ohjissa hurjan rukoilijasirkan, peloittavan kimalaisen ja kaikista suurimmat heinäsirkat kietomalla ne lankapauloihinsa, mutta tavatessaan ne muualla vihollisena eikä saaliina, unohtaa se täydellisesti tämän taitonsa. Nekin kuolevat salamannopeasti skorpionin tikarin lävistäminä, ja skorpioni saa aterian.
Nyt tuon syvän laatikon arenalle kaksintaisteluun skorpionin ja rukoilijasirkan, molemmat hyvin vahvoja. Kutitan ja kiihoitan niitä oljella. Skorpioni sieppaa sirkan saksiinsa, ja sirkka pöyristäytyy meille jo tunnettuun uhka-asentoonsa, ojentaa pyyntijalkansa ja levittää siipensä. Tämän pitäisi muka pelästyttää skorpionia, mutta se pikemminkin helpoittaa sen hyökkäystä. Skorpionin pistin tunkeutuu sirkan rintaan pyyntijalkojen väliin ja jää haavaan joksikin aikaa. Rukoilija vetää pian jalkansa kokoon kuolemankamppailussa, vatsa tykkää, takaruumiin renkaat kouristuvat nykäyksittäin, sääret tärisevät epätasaisesti, mutta pyyntijalat ja suuosat sitävastoin eivät liiku. Noin neljännestunnin kuluttua on rukoilijasirkka tyystin kuollut.
Skorpioni ei satuta piikkiään mihinkään erityiseen paikkaan, vaan pistää mihin sattuu. Rukoilijasirkkaa se osui pistämään hyvin tunnokkaaseen kohtaan, rintaan pyyntijalkojen väliin, lähelle keskushermosolmuja. Mitkähän olisivat seuraukset, jos pisto sattuisi vähemmän arkoihin ruumiinosiin? Seuraavissa kaksintaisteluissa, joissa aina käytän uusia yksilöitä, tunkeutuu myrkkyase milloin sirkan rintaan ja lähelle hermokeskusta, milloin kauemmaksi siitä, mutta aina se kuolee heti tai jonkun minutin kestäneen kouristuskohtauksen jälkeen. Sen pikemmin eivät kaikista pahimmat myrkkykäärmeetkään tapa saalistaan.
Johdonmukaisuuden vuoksi otan nyt vankempia otuksia, sillä rukoilijasirkat ja hämähäkit ovat korkeammalle kehittyneinä haavoittamiselle arempia kuin luonnonlahjoiltaan heikommat, jotka ehkä voivat vastustaa myrkyn vaikutuksia useita tunteja tai päiviä, ehkäpä jäävät kokonaan vahingoittumattomiksi.
Valitsen nyt maamyyräsirkan (Gryllotalpa vulgaris L.), joka on 5 cm pitkä, vahva, kömpelö ja vähemmän kehittynyt kuin edelliset koe-eläimet. Maamyyräsirkka syö kasvien juuria ja tuottaa siten paljon vahinkoa. Se on jonkinlainen maamyyrän pilakuva, sen etujalat ovat kuten maamyyränkin muodostuneet kaivamisaseiksi.