Poikasten väri alkaa myös muuttua. Takaruumis ja häntä rusottuvat, pihdit saavat heikon merenpihkan kiillon. Nuoruus kaunistaa kaikkia. Ne ovat todellakin sieviä nuo pikku languedocilaiset skorpionit. Jos ne pysyisivät semmoisina, eivätkä saisi myrkkysuodattimiaan, niin niitä hauskuudekseen kasvattaisi.
Pian niissä herää itsenäistymishalu. Ne laskeutuvat mielellään emon selästä peuhatakseen iloisina maassa. Jos ne loittonevat liiaksi, varoittaa emo niitä kasaten ne kokoon käsivarsiharavallaan.
Lepohetkellä muistuttaa skorpioniemo poikasineen lepäävää kanaa. Suurin osa lapsiparvesta on maassa emoa vasten painuneena, muutamat loikovat valkoisella loimella, jotkut ovat kiivenneet häntää pitkin, asettuvat sen käyrälle huipulle ja näyttävät sieltä tyytyväisinä katselevan sisaruksiaan. Uusia akrobatteja tulee ja ne työntävät edelliset syrjään. Jokainen tahtoo katsella näköaloja häntätornista.
Maassa-olijat tunkeutuvat emon alle, niin ettei näy muuta kuin otsa ja mustat silmäpisteet. Pahimmat vekkulit kieppuvat emon jaloissa, harjoittelevat voimistelua ja trapetsiliikkeitä. Lopuksi kiipeää koko joukkokunta emon selkään, asettuu sinne, ja sitten ei enää liiku emo eikä pojat.
Tämä kypsymisen ja itsenäistymisen valmistusaika kestää viikkokauden, samoin kuin ensimäinenkin kehitysjakso kesti, jolloin poikasten ruumis ilman ruokaa kasvoi kolminkertaisesti. Parisen viikkoa kaikkiaan oleksivat pienokaiset emon selässä. Mutta mitä emo syöttää niille sillä aikaa, eritoten ensimäisen nahkanvaihdon jälkeen, jolloin poikaset ovat tulleet vilkkaammiksi ja syntyneet uuteen elämään? Antaako emo niille ravintoa ja säästääkö pehmeimmät palat poikasilleen? Ei anna mitään eikä mitään säästä.
Tarjoan emolle pienen, pehmeän heinäsirkan, joka mielestäni sopii poikastenkin ravinnoksi. Kun se nakertelee saalistaan seuralaisistaan vähääkään välittämättä, juoksee eräs pienokainen sen selkää pitkin, menee aivan otsalle saakka, kurkistaa sieltä, mitä emon edessä tapahtuu. Se koskettaa jalallaan emon leukoja, mutta vetäytyy äkkiä säikähtyneenä takaisin. Se pötkii pakoon, viisaasti kyllä, sillä ei ole puhettakaan, että muserruspuuhissa oleva suu antaisi sille palasen, vaan päinvastoin voisi sen itsensä siepata ja nielaista.
Toinen tarttuu sirkan takaruumiiseen emon syödessä etuosaa. Se puree ja repii, mutta ei saa muruakaan, otus on liian kova.
Olen nähnyt tarpeeksi. Poikien ruokahalu herää, ne söisivät mielellään, jos emo hiukankaan niistä huolehtisi ja antaisi niiden heikolle vatsalle sopivaa ruokaa, mutta se syö vain itse ja sillä hyvä.
Mitä te tahtoisitte, sievät pikku skorpionit, monen hetkeni kuvittajat? Te tahtoisitte mennä kauas hakemaan sopivaa ravintoa, pieniä eläväisiä. Huomaan sen teidän levottomasta harhailemisestanne. Te pakenette äidin luota, joka ei teitä enää tunne. Te olette vahvoja. Eronhetki on tullut.
Jos tietäisin tarkkaan, mitä pieniä otuksia te haluaisitte, ja jos voisin niitä teille hankkia, niin hoitaisin vielä teitä mielelläni, en syntymähäkkinne tiilien alla enkä vanhempien seurassa, sillä tunnen niiden suvaitsemattomuuden. Ne syöjättäret lopettaisivat teidät, piskuiseni, eivät omat emonnekaan teitä säästäisi. Niille olette te jo vieraita, ja seuraavana vuonna häiden aikaan ne kadehtijat söisivät teidät. Kaikista viisainta on, että menette.