Émile eli Kasvatuksesta

by Jean-Jacques Rousseau

Samasta syystä en matkisi niitä, jotka luulevat voivansa hyvin ainoastaan siellä, missä eivät ole, ja jotka sentähden aina saattavat ristiriitaan vuodenajat keskenään ja ilmanalat vuodenaikojen kanssa; jotka, hakien kesää talvella, ja talvea kesällä, menevät kylmää etsimään Italiaan ja lämmintä Pohjoismaihin, ajattelematta, että, olettaessaan pakenevansa vuodenajan ankaruutta, juuri joutuvat sille alttiiksi seuduilla, missä ei ole opittu siltä turvautumaan. Minä taas jäisin siihen, missä olen, tai menettelisin vallan päinvastaisesti, tahtoisin näet kultakin vuodenajalta ja ilmanalalta voittaa kaiken, mikä niissä on miellyttävää ja omituista. Yhdistäisin koko joukon erilaisia huvituksia ja tapoja, jotka eivät ollenkaan olisi toistensa kaltaisia ja jotka aina versoisivat itse luonnossa. Viettäisin kesäni Napolissa ja talveni Pietarissa; milloin hengittäisin Tarenton viileissä luolissa lempeätä länsituulta ollen puoleksi loikovassa asennossa, milloin taas vetäytyisin ilotulituksen valaisemaan jäälinnaan, hengästyneenä ja väsyneenä tanssikemujen huveista. Tahtoisin pöytäastioissani ja huoneideni sisustuksessa hyvin yksinkertaisten koristekuosien muodossa jäljitellä vuodenaikojen vaihtelevaisuutta ja kustakin vuodenajasta saada esille juuri sen viehätykset, edeltäpäin kajoamatta seuraavan vuodenajan tarjoamaan nautintoon. Siitä on näet vaan vaivaa eikä nautintoa, jos täten häiritsee luonnon järjestystä, riistämällä siltä väkinäisesti tuotteita joita se antaa vastenmielisesti ja kiroten riistäjää ja jotka eivät ole hyvänlajisia eivätkä maukkaita, eivätkä siis ravitse vatsaa tai hyväile kitalakea. Ei mikään ole mauttomampaa kuin ansarihedelmät. Ainoastaan suurilla kustannuksilla jonkun Pariisin pohatan onnistuu uuniensa ja ansariensa avulla tuottaa pitkin vuotta huonoja vihanneksia, ja huonoja hedelmiä ruokapöydälleen. Jos minulla olisi kirsikkoja pakkasella ja tuoksuavia meloneja talvisydämellä, niin mitä nautintoa minulla niistä olisi, kun ei kitalakeni kaipaa mitään viileätä virvoketta? Virvottaisiko mehuton kastanja minua mätäkuun paahtavassa helteessä? Tokko pitäisin sitä suoraa päätä pannusta otettuna parempana karviaismarjoja, mansikoita ja mehukkaita hedelmiä, joita maa minulle vaivatta tarjoaa? Ken tammikuussa peittää uuninlaitansa keinotekoisesti kasvatetuilla kasveilla, vaaleilla ja tuoksuttomilla kukilla, ei juuri kaunista talvea, vaan riistää keväältä sen kaunistukset; se riistää itseltään huvin mennä metsään poimimaan ensi orvokkia, tähystelemään ensi nuppua ja huudahtaa ilmi ihastuksesta: kuolevaiset, ette ole ylenannettuja, luonto elää vielä!

Jotta minua kodissani hyvin palveltaisiin, pitäisin ainoastaan harvoja palvelijoita; tämä on tosin jo kerran sanottu, mutta ei haittaa sitä vielä kerran toistaa. Porvari saa paljoa paremman palveluksen yhdeltä ainoalta palvelijaltaan, kuin herttua kymmeneltä herralta, jotka auliina häntä ympäröivät. Olen monasti ajatellut miten minä lasi vieressäni pöydässä voin juoda milloin minua haluttaa; sitävastoin, jos minulla olisi suuri ja komeasti palveltu pöytä, täytyisi kahdenkymmenen henkilön toistaa juomapyyntöni, ennenkuin voisin sammuttaa janoni. Kaikki se, mikä annetaan muiden toimitettavaksi, tehdään huonosti, miten tahansa menetteleekin. En lähettäisi palvelijoitani puotiin ostamaan, vaan menisin sinne itse. Menisin sinne sentähden, etteivät palvelijani ennen minua tekisi sopimuksia kauppiaiden kanssa ja voidakseni itse varmemmin valita ja maksaa huokeamman hinnan. Tämän kautta samalla saisin hyväntekevää ruumiinliikettä ja näkisin vähän mitä tapahtuu kotini ulkopuolella. Tämä näet virkistää ja on joskus opettavaistakin. Sanalla sanoen menisin sinne saadakseni tilaisuuden kävellä, ja onhan kävely aina jotakin. Ikävä johtuu liiaksi paikallaan olevasta elämästä; kun liikkuu paljon, ei ehdi tuntea ikävää. Ovenvartijat ja lakeijat ovat huonoja tulkkeja. Enpä tahtoisi että tämäntapaiset ihmiset alituisesti olisivat välittäjiä minun ja muun maailman välillä. Yhtä vähän tahtoisin liikkuessani ulkona aina kulkea rämisevissä vaunuissa, ikäänkuin pelkäisin, että minua tultaisiin puhuttelemaan. Sen ihmisen hevoset, joka liikkuu jalkapatikassa, ovat aina valmiit. Jos nämä hevoset ovat väsyneet tai kipeät, hän sen tietää ennen muita. Hänen ei tarvitse pelätä, että hänen on pakko tällä verukkeella jäädä kotia, jos hänen ajurinsa saa päähänsä ottaa vapautta juopotellakseen. Tiellä eivät tuhannet vastukset saata häntä epätoivoisen kärsimättömäksi eivätkä pakota häntä jäämään yhteen paikkaan, silloin kuin hän tahtoisi siivin päästä rientämään eteenpäin. Sanalla sanoen, koska ei kukaan voi palvella meitä paremmin kuin me itse, vaikka olisimme mahtavammat kuin Aleksanteri tai rikkaammat kuin Kroisos, niin ei pidä toisilta vastaanottaa muita palveluksia kuin sellaisia, joita emme itse voi itsellemme tehdä.

En tahtoisi linnaa asunnokseni; sillä asuisinhan ainoastaan yhdessä huoneessa. Mikään yhteinen huone ei ole kenenkään oma, ja palvelijoideni huoneet olisivat minulle yhtä vieraat kuin naapurini huoneet. Itämaalaiset, vaikka ovatkin hyvin nautintoon meneviä, asuvat kaikki hyvin yksinkertaisissa ja yksinkertaisesti sisustetuissa huoneissa. He pitävät elämää matkana ja taloaan majatalona. Tällainen katsantokanta ei hevin juurru meihin rikkaisiin länsimaalaisiin, jotka järjestämme ulkonaisen elämämme niin, kuin eläisimme täällä maan päällä ijäti. Mutta tahtoisinpa esittää vallan erilaisen katsantokannan, joka johtaa vallan samaan tulokseen. Minusta tuntuu, että asettuminen niin mukavasti ja ylellisesti asumaan yhteen paikkaan tietäisi samaa kuin sulkeutuminen pois kaikista muista paikoista ja niin sanoakseni vangiksi sulkeutuminen omaan linnaansa. Avara maailma on kuitenkin varsin kaunis linna. Onhan kaikki tarjona rikkaalle, jos hän vaan tahtoo siitä nauttia. Ubi bene ibi patria,[154] tämä on rikkaan mielilause. Hän asettaa kotilietensä siihen, missä hänen rahansa on kaikkivaltias. Hänen isänmaansa on kaikkialla, minne vaan hänen raha-arkkunsa voidaan kuljettaa, samoin kuin Filip piti valloitettuna jokaista linnoitusta, johon rahasäkeillä lastattu muuli saattoi tunkea sisälle. Miksi siis ympäröidä itsensä muureilla ja porteilla, ikäänkuin ei koskaan lähtisi niitä ulommaksi? Jos kulkutauti, sota tai kapina karkottaa minut jostakin paikasta, niin menen toiseen paikkaan ja tapaan siellä huoneustoni valmiina. Miksi vaivaisin itseäni rakentamalla itselleni taloa, kun minulle rakennetaan taloja kaikkialla maailmassa? Miksi minä, jolla on niin kiire nauttia elämästä, niin kaukaa edeltäpäin valmistelisin nautintoja, jotka voin löytää tästä päivästä alkaen? Emme voi saattaa kohtaloamme tyydytystä tuottavaksi, jos lakkaamatta asetamme itsemme ristiriitaan itsemme kanssa. Sentähden Empedokles moitti agrigentilaisia siitä, että he riensivät toisesta huvista toiseen, ikäänkuin heillä ei olisi ollut muuta kuin yksi päivä elettävänä, ja siitä että rakensivat, ikäänkuin heidän ei koskaan olisi tarvinnut kuolla.

Mitä muuten minua hyödyttää niin avara huoneisto, kun minulla on niin vähän asujaimia siihen asetettavana ja vielä vähemmän korukaluja sitä täyttääkseni? Olisivathan huonekaluni yksinkertaiset kuten makunikin. Minulla ei olisi taulukokoelmaa eikä kirjastoa varsinkaan siinä tapauksessa, että rakastaisin kirjallisuutta ja olisin maalauksien tuntija. Silloin tietäisin, etteivät sellaiset kokoelmat koskaan ole täydelliset, ja se tieto, että ne ovat puutteelliset tuottaa enemmän mielipahaa kuin jos niitä ei olisi ollenkaan. Tässä suhteessa itse yltäkylläisyys synnyttäisi puutteen tietoisuuden; ei ole ainoatakaan kokoilijaa, joka ei sitä olisi kokenut. Oikea tuntija älköön hankkiko itselleen kokoelmaa. Se ei helposti pidä kokoelmiaan muiden nähtävinä, joka itse itseään varten niitä osaa käyttää.

Peli ei ole rikkaalle soveltuva huvi; se on ainoastaan tyhjäntoimittajien ajanvietettä. Minun huvitukseni antaisivat minulle liiaksi työtä jättääkseen minulle aikaa niin joutavaan toimintaan. Minä en ollenkaan pelaa, ollen yksinäinen ja köyhä, lukuunottamatta shakkia, jota vaan joskus pelaan, ja jo sekin on liikaa. Jos olisin rikas, pelaisin vielä vähemmän, ja pelaisin aina hyvin alhaisesta summasta, jotta en näkisi tyytymättömiä kasvoja ja jotta en itse olisi tyytymätön. Koska rikkaus ei voi olla pelihalun vaikuttimena, ei se voi muuttua intohimoksi muissa kuin rappiolle joutuneissa henkilöissä. Se voitto, jonka rikas mies voi saavuttaa pelissä, merkitsee hänelle aina vähemmän kuin hänen tappionsa, ja kun kohtuullisen korkeissa peleissä, joissa mahdollinen voitto uusista panoksista ajan pitkään kuluu, niin että tappio yleensä kasvaa voittoa suuremmaksi, ei järkevästi ajatteleva ihminen suuresti voi innostua huvitukseen, jossa kaikenlainen vastuuvaara häntä kohtaa. Se, jonka turhamielisyyttä hyväilee myötäinen onni, voi tavoitella sitä paljon huvittavammista seikoista; ja onni esiintyy yhtä hyvin pienimmissä kuin suurimmissa peleissä. Pelihalu, ollen ahneuden ja ikävän hedelmä, saa vallan ainoastaan tyhjässä mielessä ja sydämessä; ja minusta tuntuu kuin olisi minulla tarpeeksi tunnetta ja tietoja ollakseni vailla tuollaista teennäistä tyydytystä. Harvoin näkee ajattelijain välittävän pelistä, se kun keskeyttää heidän ajatustyönsä tai kääntää sen tehottomiin ajatusesineisiin. Tämä onkin niitä etuja ja ehkä ainoa etu, jonka tieteilynhalu on tuottanut, että se on jossakin määrin tukehuttanut alhaista pelihimoa, nimittäin siinä suhteessa, että pidetään mieltäkiinnittävämpänä todistella pelin hyödyllisyyttä kuin antautua itse peliin. Minä puolestani vastustelisin peliä pelaajien parissa, ja minua huvittaisi enemmän tehdä pilkkaa heistä nähdessäni heidän menettävän kuin voittaa heiltä rahoja.

Olisin sama yksityiselämässäni kuin seurustelussani ihmisten kanssa. Tahtoisin, että rikkauteni levittäisi kaikkialla mielihyvää ja ettei se koskaan saattaisi huomaamaan ihmisten olojen epätasaisuutta. Keikarimainen komeilu puvuissa on epämukava hyvin monessa suhteessa. Voidakseni ihmisten parissa säilyttää mahdollisimman suuren vapauden, tahtoisin olla puettu siten, että kaikensäätyisten ihmisten seurassa näyttäisin olevani paikallani ja etten missään seurassa eroaisi muista. Tahtoisin että ilman teeskentelyä ja pukuani muuttamatta voisin käydä rahvaan miehestä jossakin ulkoravintolassa, ja Palais Royal'issa ylhäiseen seuraan kuuluvasta henkilöstä. Ollen täten käytöstapani valtias voisin aina paremmin hyväkseni käyttää kunkin säädyn huvituksia. On olemassa naisia, näin sanotaan, jotka sulkevat ovensa miehiltä, jotka käyttävät koruompeleisia kalvosimia, ja jotka eivät vastaanota muita herroja kuin sellaisia, joilla on pitsikalvosimet. Minä siis menisin viettämään päivääni muualle. Mutta jos nämä naiset olisivat nuoria ja kauniita, voisin ehkä joskus pukea päälleni pitsikalvosimet viettääkseni heidän seurassaan enintään yhden yön.

Ainoa seurustelutovereitani yhdistävä side olisi keskinäinen kiintymys, harrastusten yhtäläisyys, luonteiden sopusointu; seurustelisin heidän kanssaan ihmisenä enkä rikkaana; en koskaan kärsisi, että itsekkäisyys tätä seurusteluani myrkyttäisi. Jos rikkauteni olisi sallinut minuun jäädä hiukan inhimillisyyttä, olisin laajalti palvelevainen ja hyvän tekevä; mutta tahtoisin nähdä ympärilläni seurustelutovereita enkä hovia, ystäviä, enkä turvatteja. En suinkaan olisi vierasteni suojelija, vaan isäntä. Riippumattomuus ja yhdenarvoisuus säilyttäisivät ystävyyssuhteeni lahjomattoman puhtaina, ne kun aiheutuisivat yksinomaan hyväntahtoisuudesta. Ja missä velvollisuuksilla ja itsekkäillä pyyteillä ei olisi mitään sijaa, siinä huvi ja ystävyys yksinään säätäisivät lakejaan.

Ei ystävä eikä rakastajatar ole ostettavissa. On tosin helppoa saada naisia rahalla; mutta tällä keinoin ei saavuta ainoankaan rakkautta. Kaukana siitä, että rakkaus olisi rahalla ostettavissa, raha päinvastoin poikkeuksetta sen tappaa. Jokainen, joka maksaa, olkoonpa sitten vaikka rakastettavin ihminen maailmassa, ei voi kauan olla rakastettu, ainoastaan sentähden, että maksaa. Pian on hän maksava toisen miehen puolesta, tai oikeammin tuo toinen on saava maksun hänen rahoistaan; ja tämän kaksinaisen suhteen vallitessa, jonka itsekkäisyys ja irstaus solmii ilman rakkautta, ilman kunniaa, ilman todellista nautintoa, tuo ahne, uskoton ja kurja nainen, jota toinen halpamielinen ja häneltä maksua kantava mies kohtelee samoin kuin tuo nainen kohtelee sitä miestä, jolta vastaanottaa rahoja, kuittaa täten velkansa kummallekin. Olisi varsin miellyttävää olla jalomielisen antelias rakkautensa esineelle, ellei siitä syntyisi jonkinmoista kauppasopimusta. Tunnen vaan yhden keinon tyydyttää tätä taipumusta lemmittynsä suhteen, myrkyttämättä rakkautta, nimittäin että lahjoittaa hänelle koko omaisuutensa ja sitten antaa hänen elättää itsensä. Toinen asia on sitten mistä tuo nainen olisi löydettävissä, jonka suhteen tuollainen menettely ei olisi mielettömyyttä.

Se, joka sanoi: "Lais on minun omani, mutta hän ei omista minua",[155] lausui tyhjän sanan. Sellainen omistaminen, joka ei ole molemminpuolinen, ei ole minkäänarvoinen; se voi enintään olla sukupuolen omistamista, mutta ei ole itse henkilön omistamista. Missä ei siveellisyys ole rakkauden perustuksena, ei muu ole suuriarvoista. Eipä mikään ole helpommin käsitettävissä. Tässä suhteessa on muulinajaja lähempänä onnea kuin miljonanomistaja.

Oi, jos voisimme tarpeeksi paljastaa paheen epäjohdonmukaisuudet, niin kuinka selvästi huomaisi että se, joka on saanut himonsa tyydytetyksi, itse teossa on suuresti pettynyt! Mistä johtuu tuo raaka halu turmella viattomuus ja tehdä uhrikseen nuori olento, jota olisi pitänyt suojella ja jonka tämän ensi askeleen kautta välttämättömästi vetää kurjuuden kuiluun, mistä hän vapautuu vasta kuollessaan? Se johtuu eläimellisestä himokkaisuudesta, turhamielisyydestä, typeryydestä, erehdyksestä eikä mistään muusta. Eipä edes tämä huvi ole luonnollinen, vaan johtuu ennakkoluulosta, jopa kaikkein alhaisimmasta ennakkoluulosta, se kun perustuu itsehalveksimiseen. Se, joka tuntee olevansa kurjin ihmisistä, pelkää, että häntä muihin verrattaisiin, ja tahtoo sentähden käydä ensimäisestä, jotta häntä vähemmin halveksittaisiin. Päättäkää itse ovatko ne, jotka tätä kuviteltua aistinautintoa himokkaimmin tavoittelevat, koskaan rakastettavia nuoria miehiä, tokko ansaitsevat, että heistä pidetään ja onko heidän itsepäisyytensä puolustettavissa. Eivät suinkaan; se, jolla on miellyttävä ulkomuoto, arvoa ja tunteellisuutta, pelkää varsin vähän lemmittynsä aikaisempaa kokemusta. Ollen täynnä oikeutettua luottamusta hän sanoo hänelle: vähät siitä, tunnetko sinä huvin; minun sydämeni lupaa sinulle sellaista huvia, jota et koskaan ole tuntenut.