2:NEN KOHTAUS.
Hippolytos. Arikia. Ismene.
HIPPOLYTOS. Matkaani ennen tahdoin esiin kantaa, mink' osan, impi, elos arpa antaa. Isäni kuollut on. En väärin luullut, kun hänestä niin kaukaan en ma kuullut: voi yksin kuolo, sankartöiden raja, niin pitkä olla urhon piilottaja. On souttu tuonen tumma pursi hälle, Alkidin veikolle ja ystävälle; vihasi varmaan nimet kuulla voi nuo, joista kaikki maat ja meret soi. Yks sentään murheessain on lohtu mulla: ei enää kahlehia sorron sulla, peruutan lait nuo väärät, ruhtinatar, oot sydämesi vapaa valtiatar. Pittheuksen perintö, Troizen, nyt on mun valtakaupunkini ehdoton, mua kuulee herranaan. Ma lähden. Sinä jäät tänne, vapaa, vapaampi kuin minä.
ARIKIA. Hyvyytes, prinssi, liian suuri lie. Pois ota osa, ettei jälleen vie se mua ankarampaan ikeesen kuin mistä päästit raukan sydämen.
HIPPOLYTOS. Kuningasriita Ateenasta raikuu, sun nimes, mun, ja Phaidran pojan kaikuu.
ARIKIA.
Mun nimeni?
HIPPOLYTOS. Ma tiedän, estävän mua näyttää määräys lain ylpeän: on syytös siitä, että muukalainen mun oli äitini, ei Hellaan nainen. Mut jos ois kilpani vain kanssa veljen, tuon kyllä voittaa voisin tyhjän eljen. Tunnenpa laillisemman kilpailijan; sun tieltäs väistyn, myönnän sulle sijan, myös valtikan, jot' esitaattos kantoi, Erekteuskin, poika Maan. Sen antoi Aigeuksen käsiin ottolapsen laki. Maineensa kaukomailta Theseus haki, kartutti kaupungin, ja riemuissansa sukusi unhotti Ateenan kansa. Nyt sua kutsuu se. Jo kyllin kesti se riitaa, riehunutta vimmaisesti, jaloa kyllin joi jo heimos verta maa, josta sukukuntas kasvoi kerta. Troizen on minun. Phaidran poika saa osakseen kedot Kretan. Attikaa sa hallitse! Ma lähden nyt ja sulle kokoan äänet, jotka suodaan mulle.
ARIKIA. Kaikesta, kummakseni jonka kuulen, kuin unta näkeväni, outo, luulen. Vai valvonko? Mik' on tuo aikees uus? Mik' asuu rinnassasi jumaluus? Sun kuului kunniasi kaikkialta, näyt sentään suuruuttasi suuremmalta. Uhraatko itses auttain sorrettua? Se eikö kyllin, ettet vihaa mua, ett' olet vihaamatta olla voinut…?
HIPPOLYTOS.
Liet väärin ylpeyteni arvioinut.
Vihata sua? Taivaan vallat! Ken?
Se kantama ois äidin hirmuisen.
Mi tapa raaka, mikä raivo vihan
ei sinut nähden hiljeneisi ihan?
Sulolle sokko ollut oisinko…?
ARIKIA.
Kuin, prinssi?