HIPPOLYTOS.
Ei, isä. Peittää sit' en voi nyt sulta:
tää sydän tuntee lemmen kainon tulta.
Rakastan, vaikka kieltoasi vastaan,
Arikian oon orja ainoastaan.
Tuo Pallaan heimon tytär poikas voitti,
hän vastaan käskyäs mun kapinoitti.
Ma hälle huokaan, hehkun, siksi uhmaan…
THESEUS. Sa lemmit? Ei! Sa keinoon turvaat tuhmaan: syyn tunnustain, näin pyrit syyttömäksi.
HIPPOLYTOS.
Kuus kuuta nähneet mun on lempiväksi.
Kuus kuuta häntä seuraan, karttelen.
Sun kuinka saisin uskomaan ma sen?
Sen sulle aioin kertoa juur' ikään.
Mut eikö erheestäs sua auta mikään?
Min kautta vannon, meren, taivaan, maanko?…
THESEUS.
Niin helposti nyt väärin vannotaanko?
Jo lakkaa, lakkaa! Turhaan käytät suuta,
jos hyveelläs ei enää turvaa muuta.
HIPPOLYTOS. Sen valheeks sanot. Mulle suurempaa suo oikeutta sydän Phaidran.
THESEUS. Haa! sun julkeudellasi ei ole rajaa.
HIPPOLYTOS.
Siis milloin, minne pois mun tahdot ajaa?
THESEUS. Takana Herakleenkin patsaiden liet mulle vielä liian läheinen.
HIPPOLYTOS. Kun isä syyttää syystä raskahasta, ken sääliä vois isän hylkylasta?
THESEUS. Hae mies, mi paheen, rutsan hyväksyy, hän varmaan ystäväkses ylentyy; vain konna, kunniaton, kiittämätön sun olkoon ystäväsi, ystävätön!