HIPPOLYTOS.
Sa puhut paheesta ja rutsasta.
No niin, on Phaidra äidin kantama,
min suku tiedät, kyllin tuntee niitä…
THESEUS.
Jo eikö raivos hurjan riehu riitä?
Pois silmistäni! Viime kerran käsken.
Sa kuulit kohtalos, min lausuin äsken.
Varrotko, että väkivaltaa käytän,
ja häpeällä pois tien sulle näytän?
3:S KOHTAUS.
Theseus.
THESEUS. Mies kurja, kuljet surmaas kohti varmaa. Poseidon, jumalainkin kauhu harmaa, sanansa pitää, täyttää tuomion. Et vältä kostajaa, käyt kuolohon. Rakastin sua. Vaikk' on synkkä syysi, tää sydän syöstä tahtois syleilyysi. Mut liioin, polo, loukkasit sa mua; maan pääll' ei isää, enemp' poljettua. Jumalat, näätte isän sydämen: kuin siittää lapsen voin niin syyllisen?
4:S KOHTAUS.
Theseus. Phaidra.
PHAIDRA. Kuningas, riennän tänne kauhuissani, soi vihan ääni saakka korvahani. Sukuas säästä! Pelkään, myöhään jo ma tulen, täytetty lie tuomio. Ah, vertas sääli! Veri huutais maasta. Ijäksi sydämeeni jäis tää saasta! Tois murheen mulle ikilohduttoman, jos poika kaatuis kautta taaton oman.
THESEUS.
Ei saastuta mua vielä pojan murha,
mut uhka kuulemas ei ollut turha.
Käs' kuolematon häntä kohtaa pian,
Poseidon kostaa, täyttyy palkka vian.
PHAIDRA.
Poseidon? Kuinka? Hältä anoit? Mitä?