THESEUS. Pelkäätkö, että hän ei kuullut sitä? Mieluummin pyyntöihini pyhiin yhdy, syyn synkän tämän rangaistukseen ryhdy, vihaani lietso liian hiljaisaa: et vielä kyllin tunne rikkojaa. Hän turvaa parjauksiin nyt raivoissansa. Sanasi kiistää hän ja armahansa Arikian hän olleen väittää ainon.
Phaidra.
Kuin?
THESEUS.
Valheellaan hän välttää tahtoo vainon.
Tuo uusi temppu turha, irstas on.
Poseidon täyttävä on tuomion.
Käyn itse alttariltaan anomaan,
hän että muistais ikilupaustaan.
5:S KOHTAUS.
Phaidra.
PHAIDRA. Mi kauhun viesti viilsi korviani! Mi herää turman tuli rinnassani! Uus ukkonen! Uus turman salama! Ma riensin auttamahan poikaansa, Oinonen jätin, tunnon ääntä kuulin, katumus huusi mulle valjuin huulin. Ken tietää, mitä tehnyt oisin nyt? Kentiesi itseäni syyttänyt! Kentiesi — onneksi hän suuni sulki — ois totuus peljättävä tullut julki. Siis Hippolytos lempii, vaan ei mua! Arikia siis yksin hurmaa sua! Ah! Kun hän ylpeytensä mulle näytti, mua kohtaan tuota kieltä korskaa käytti, ma luulin, samoin hällä silmäkulma ois koko sukupuolta kohtaan julma. On toinen taivuttanut ylvään tarmon! Löys hänen eessään toinen nainen armon Kenties hän altis onkin taipumaan; mua yksin ylpeytensä hylkii vaan. Minäkö häntä puolustaisin? En!
6:S KOHTAUS.
Phaidra. Oinone.
PHAIDRA.
Oinone, tiedänpä ma uutisen.
OINONE.
Et itseäsi ilmaissut sa liene?
Perille aiettas et hurjaa viene?
Pois sääli heikko! Sen ei tässä sija.