— Martin? hän munkki oven takana.
Heti kuului vastaukseksi ammunta ja toistui kohta useampaan kertaan.
Se oli Martin! Vihdoinkin oli hän sen löytänyt.
Lazare risti kätensä.
— Sinä siis elät. Kuinka olenkaan iloinen että sinut vielä löysin,
Martin.
Ja kyyneleet virtasivat hänen piskilleen.
Martin ojensi kuononsa hyväiltäväksi ystävälleen. Munkki jäi oven taakse aamuun saakka puhellen hellimpiä sanojansa löydetylle toverilleen.
Kello 7 aamulla kun aurinko jo heitti säteitään kosteille kentille, tuli eräs talonpoika tallin luokse.
— Voitteko sanoa minulle, kysyi Lazare, kenen omia nämä eläimet ovat?
— Ne ovat herra Dubourdieun, Montségurin teurastajan, vastasi mies.