— Se tulee jäämään rouvan omaksi asiaksi. Kunhan vaan neiti Sartilly uskoo olevan sen täyttä totta.
— Niinpä kyllä, se tässä on ainoana keinona saada hänet siihen uskoon… Mutta kälyni tulee myös — sehän on sähkösanomassa.
— Kreivinna Manzanilin otan minä osalleni. Hän ei tule mitään tietämään. Rouva voi olla ylhäällä linnassa herra Etiennen kanssa kun neiti tulee. Hän kysyy luonnollisesti joko herra Hontarrèdea tai rouvaa. Kummassakin tapauksessa neuvon minä hänet torniin. Kreivinna ei varmaankaan huoli vaivautua ylös portaita ja voinhan pyytää sisartani jollain syyllä estämään hänet sinne menemästä. Tiedän hänen inhoavan entistä munkkia eikä hänellä liene halua etsiskellä häntä. Minä voin seurata neitiä ja avata oven naputtamatta; eikö se ole parasta?
— Kyllä, kyllä! Sydämeni jo jyskyttää… Mutta ajatteleppas, jos mieheni saisi sen tietää?
— Keneltä?
— Genevièveltä! Hän voisi pettää minut.
— Elkää sitä uskoko. Se olisi huono teko! ja neiti Geneviève ei tule tekemään sellaista. Hän tulee kärsimään hiljaisuudessa. Ei hän tule kuolevalle enolleen tuottamaan sellaista surua. Hän ei sano mitään, siitä vastaan!
— Totta, että hän on hyvin kiltti, ja minä teen hyvin väärin tuottaessani hänelle surua! Ah, miksi rakastankaan häntä niin ylenmäärin! Mutta hän tulee: korvaamaan sen minulle.
— Luonnollisesti! Mutta koettakaa sitä odottaessanne päästä hänen vaimokseen. Se käy aivan helposti kunhan rouvalla vaan on vähän rohkeutta.
— Sitä minulla on, Dominica! Voisin mennä vaikka tulen läpi tempaistakseni hänet muilta. Oletko pannat kirjeen paikoilleen?